Real Madrid teki huikean ennätyksen Espanjan cupissa
Kuva: Getty Images
Kerroimme tiistaina, kuinka Real Madrid eteni vakuuttavasti Espanjan cup-kilpailun Copa del Reyn loppuotteluun lyömällä paikallisvastustaja Atlético Madridin 2-0 ja yhteismaalein 5-0. Molemmat maalit upotti rangaistuspilkulta jo ottelun alkupuolella portugalilainen Cristiano Ronaldo.
Realin cup-taival on ollut uskomattoman ylivoimainen, sillä joukkue ei päästänyt maaliakaan kahdeksassa pelaamassaan cup-ottelussa. Yksikään joukkue Espanjan cupin historiassa ei ole edennyt loppuotteluaan pitäen maalinsa puhtaana kaikissa peleissä. Ennen Atlético Madridia Real oli ehtinyt nollata pääsarjajoukkueista jo Osasunan ja Espanyolin.
Syytä tyytyväisyyteen on myös Real Madridin maalia vartioineella Iker Casillasilla. Espanjan maajoukkuevahti ei ole pelannut tällä kaudella ainuttakaan liigaottelua, mutta on ollut torjuntavastuussa kaikissa kahdeksassa cup-ottelussa. Casillas ei ole hävinnyt koko urallaan ainuttakaan kertaa Atlético Madridia vastaan. 26 pelin saldona on 20 voittoa ja kuusi tasapeliä.
Mikään itsestäänselvyys Real Madridin loppuottelupaikka cupissa ei ole ollut. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuosien 92-93, kun Real ylsi finaaliin kahtena peräkkäisenä vuonna. Vuosi sitten Real Madrid hävisi loppuottelun Atléticoa vastaan jatkoajan jälkeen maalein 1-2.
Espanjan cupin finaali pelataan 19. huhtikuuta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin