SJK-luotsi: ”Ensimmäiseksi Liigacup-peliksi hyvä suoritus” (video)
Kuva: Juha Tamminen
SJK ja Jaro tasasivat pisteet Liigacupin ottelussa keskiviikkona. SJK-luotsi Simo Valakari oli varsin tyytyväinen omiinsa.
Ottelun molemmat maalit syntyivät ensimmäisellä jaksolla. Miles Byass vei vierailijat johtoon 14 minuutin kohdalla. 1-1-loppulukemat syntyivät 40 minuutin kohdalla, kun Jussi Aalto rankaisi entistä joukkuettaan rangaistuspotkusta.
– Jaro pystyi pitämään palloa alkupuolella enemmän ja meillä se viimeinen syöttö ei tahtonut löytää kohdilleen. Mutta viimeistään toiselle puoliajalle me paransimme selvästi ja olen siitä tyytyväinen, että pystymme parantamaan peliämme jo pelin sisällä, Valakari tuumii seuran verkkosivuilla.
– Ja vaikka Jaro meni ensimmäisellä puoliajalla hienolla yksiösuorituksella johtoon, emme siitä mitenkään häkeltyneet vaan me jatkoimme pelaamista ja saimme sen tasoituksen.
Valakarin mukaan parempaa on vielä luvassa.
– Tänään myös molemmat joukkueet puolusti vahvasti. Ensimmäiseksi Liigacup-peliksi tämä oli kuitenkin ihan hyvä suoritus ja tästä jatketaan sekä parannetaan taas lauantaiksi, kiteyttää Valakari.
SJK pelaa historiansa toisen Liigacup-kamppailun Vaasan Palloseuraa vastaan. Ottelu on vuorossa lauantaina Wallsport Areenassa.
Katso ylhäältä The Great Playn ottelusta tekemä videokooste.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä