Suurseuran ensimmäinen kotitappio viiteen ja puoleen vuoteen – yleisö palkitsi buuauksin
Kuva: Getty Images
Kiittämättömyys on maailman palkka, sanotaan. Tältä saattoi tuntua Portugalin mahtiseura FC Porton pelaajista sunnuntai-iltana.
Porto on tarjonnut kannattajilleen seitsemän kansallista mestaruutta kahdeksan viime kauden aikana. Sunnuntaina kolmen viime kauden mestari hävisi kuitenkin ensimmäisen kotiottelunsa viiteen ja puoleen vuoteen. Fanien reaktio tähän oli äänekkäät buuaukset sekä valkoiset nenäliinat hyvästien merkiksi.
Edellisen kerran Porto hävisi Portugalin liigassa kotiareenallaan 25.10.2008 Leixoes SC:tä vastaan maalein 2-3. Eilen sarjan neljäntenä oleva GD Estoril Praia haki vieraspisteet 1-0-lukemin. Tässä välissä Porto ehti pelata ällistyttävät 81 kotiottelua peräkkäin ilman ainuttakaan tappiota.
Sunnuntaisen tappion antisankari oli Porton Eliaquim Mangala. Mangala aiheutti vieraiden tuloksekkaasti hyödyntämän rangaistuspotkun ja joutui itse punaisen kortin myötä ulosajetuksi. Samalla sarjakärki Benfica sai tilaisuuden karata Portolta jo seitsemän pisteen karkumatkalle.
Vaikka seuralla onkin takanaan huima menestysputki, johti tuorein kompurointi Portugalissa välittömiin spekulaatioihin valmentaja Paulo Fonsecan potkuista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin