Puolustava suomenmestariryhmä HJK paljasti eilen hankkineensa kauden 2014 maalivahdikseen 28-vuotiaan tanskalaistorjujan Michael Törnesin. Juuttivahti hakee Helsingistä uutta alkua nopeasti alamäkeen kääntyneelle uralleen.

Vielä kahden edellisen kauden ajan Törnes toimi Tanskan pääsarjassa Bröndby IF:n ykkösmaalivahtina. Täksi kaudeksi takavuosien suurseura hommasi torjuntahommia hoitamaan Tanskan Superligan viime kauden parhaan maalivahdin, Huuhkajien veräjänvartija Lukas Hradeckyn.

Niinpä Törnes putosi nopealla aikataululla ykkösvahdista Hradeckyn ja nuoren Michael Falkesgaardin taakse kolmosvahdiksi. Hän joutui hakemaan syyskauden ajan vauhtia Bröndbyn reservijoukkue Brönshöj’stä. Brönshöj’ssäkin luottamus alkoi huveta Törnesin tehneen omien sanojensa mukaan ”muutamia tyhmiä virheitä yliyrittämisen takia”. Vuodenvaihteesta lähtien hän on ollut ilman seuraa.

Näytillä myös Israelissa

– Se luku on nyt päättynyt. Olen sanonut itselleni, että vuodesta 2014 tulee iso vuosi minulle. Nyt näyttää siltä, että vuosi on alkanutkin hyvin. Odotin tilaisuuttani kärsivällisesti ja olen tyytyväinen, että päätin tehdä niin, tuore HJK-torjuja toteaa tanskalaissivusto Boldin haastattelussa.

Ennen HJK:hon tuloaan Törnes kävi näytillä myös Israelin suurseurassa Maccabi Haifassa.

– Oli jännittävä kokemus käydä Israelissa. He näkivät, mitä osaan, mutta enempään se ei johtanut. Nyt, kun HJK tuli mukaan kuvioihin, en halunnut odottaa kauempaa.

– En tunne joukkuetta vielä kovin hyvin, mutta tapasin heidät jo harjoitusleirillä Turkissa ja kaikki ottivat minut erinomaisen hyvin vastaan. Tulin heti mainiosti toimeen muiden kanssa, Törnes kehaisee HJK:n yhteishenkeä tanskalaissivusto bold.dk:lle.