Suomen A-maajoukkue kohtaa keskiviikkona klo 19 alkavassa ottelussa vieraskentällä Unkarin. Ottelu sai muutama viikko sitten aivan erityisen lisäjännitteen, sillä arpa heitti Huuhkajat ja Unkarin samaan lohkoon syyskuussa alkavissa EM-karsinnoissa. Pisteitä ei vielä tänään ole jaossa, mutta asetelmia varmasti haetaan 14.marraskuuta pelattavaan ensimmäiseen karsintakohtaamiseen. Kaikkia korttejaan eivät valmentajat välttämättä halua paljastaa, mutta voitto tekisi kumman tahansa itseluottamukselle hyvää. Kyseessä on siinäkin mielessä tärkeä tapahtuma, että ottelu on viimeinen ennen syyskuussa alkavia EM-karsintoja, johon päävalmentaja Mixu Paatelainen saa pelaajarinkinsä kokonaisuudessaan paikalle. Suomi pelaa vielä toukokuussa harjoitusottelut Tshekkiä sekä balttivastustajia vastaan Baltic Cupissa, mutta tuolloin osa pelaajistosta lienee seurajoukkuekiireiden takia estynyt.

Joko kalavelat maksettaisiin?

Unkari alkaa olla suomalaisessa maajoukkuejalkapalloilussa jo varsin tuttu näky. Alle 19-vuotiaiden maajoukkue pelaa ottelut Unkaria vastaan A-maaottelun molemmin puolin ja sisaruskansa pelaa Suomen kanssa samassa karsintalohkossa naisten MM-karsinnassa. Kalavelkoja Huuhkajilla on yhä maksettavanaan sateiselta syyskuulta 1997. Muutenkin voisi olla vaihteeksi sinivalkoisten voiton aika, sillä Suomi on voittanut vain yhden maiden pelaamista 14 ottelusta. Suomen ainoa voitto tuli syyskuussa 1978 2-1-lukemin. Joukkueiden edellinen kohtaaminen lokakuussa 2011 päättyi 0-0-tasapeliin. SuomiFutis-sivusto poimi illan otteluun muutamia tärppejä, joihin kannattaa peliä seuratessa kiinnittää huomiota. Klikkaa oikealla olevasta nuolesta eteenpäin seuraavaan poimintaan edetäksesi.

LUE MYÖS: