Joel Pohjanpalo: ”Olemme tasurijengi”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien ja Aalenin kärkimies Joel Pohjanpalo oli kohtuullisen tyytyväinen kolmen ottelun viikkoon SuomiFutis.comin haastattelussa. Siihen ei mahtunut yhtään voittoa, mutta ei yhtään tappiotakaan. Kolme pistettä vei Aalenin ison askeleen kohti säilymistä Kakkosbundesliigassa.
Joel Pohjanpalo, mennyt viikko toi kolmesta ottelusta kolme pistettä. Oletko tyytyväinen?
Kyllä ja en. Piste Kölnistä oli tietysti todella kova suoritus, kun nappasimme sen todennäköiseltä nousijalta heidän mahtavan kotiyleisönsä edessä. Kaksi seuraavaa ottelua olivat meidän pääkilpailijoitamme vastaan ja tasurit niistäkin olivat lopulta ihan ok.Voittoja varmasti lähditte kahta häntäpään joukkuetta vastaan hakemaan?
Tietysti, mutta näissä peleissä oli meille tärkeämpää, että emme ainakaan hävinneet. Sekä Dresden että Bielefeld kuuluivat niihin joukkueisiin, jotka täydellisellä loppukauden pelaamisella olisivat saattaneet ottaa meidät kiinni. Mutta siihen olisi tarvittu meidän voittamisemme eikä näin tapahtunut.Eli sarjapaikka on mielestäsi nyt varmistettu?
Ei ole vielä. Mutta ei sen varmistaminen kovin kaukana ole. Veikkaan, että yksi voitto varmistaisi sarjapaikan. Kakkosbundesliigan alempi keskitaso on todella tasainen, vain kahden pisteen sisällä on kuusi joukkuetta. Putoamisviivalla ovat sitten juuri Dresden ja Bielefeld. He ovat meitä seitsemän pistettä takana ja pelejä on kuusi jäljellä. Aikamoiset voittoputket pitäisi sieltä kaivaa esiin ja se on näin tasaisessa sarjassa vaikeaa.Aalenia on tulosten perusteella aika vaikea voittaa?
Me olemme tasurijoukkue! Vakavasti, me pelaamme aika hyvin puolustuksemme ja sitä kautta meitä on tosiaan aika vaikea voittaa. Nyt meillä on kolme tasapeliä putkeen ja keväällä niitä on yhteensä viisi. Viimeisestä 11 pelistä olemme hävinneet vain kaksi, joten on ihan perusteltua sanoa, että meitä on vaikea voittaa.Ilmeisesti tulokset tulevat puolustuksen kautta?
Kyllä, puolustamme tiukasti eikä hyökkäämiseen panosteta kovin paljoa. Viikon kahdessa ensimmäisessä ottelussa roolini oli pelata yksin kärjessä ja yrittää pitää paljon palloa. Sunnuntaina pelasin kymppipaikalla, enemmän rakentavassa roolissa. Kumpikin on minulle ok.Oliko viikolla maalipaikkoja?
Kölnissä oli, mutta näissä kahdessa viimeisessä pelissä ei oikein. Sunnuntaina sain pari syöttöä hyvin perille hyökkääjälle, mutta tällä kertaa jäi koko joukkueen maalitili avaamatta.Mitä odotat loppukaudelta?
Paria maalia tietysti ja sarjapaikan säilyttämistä. Se on seuran tavoite. Odotan myös hyviä pelejä ja uskon, että niitä tulee. Olemme jostain syystä pärjänneet kovia joukkueita vastaan paremmin kuin häntäpään jengejä. Koitetaan myös hakea hyvää sijoitusta. Tämä sarja on tosiaan niin tasainen, että parilla voitolla voi nousta paljon ja parilla tappiolla pudota.Kim Sanden
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa