ManU:n kotisaldo surkein 36 vuoteen: ”Old Trafford ei herätä enää pelkoa”
Manchester Unitedin brittihyökkääjä Wayne Rooney myöntää, että vastustajat eivät enää takavuosien tapaan pelkää tulla Old Traffordille.
United hävisi tiistaina derbyottelunsa Citylle 0-3-lukemin kotikentällään. Tappio oli seuralle jo kuudes kotona tällä kaudella. Vastaava tapahtui edellisen kerran 36 vuotta sitten kaudella 1977-1978
– Emme saisi hävitä kuuta kotipeliä kaudessa ja tämä asia pitää saada kuntoon. Old Traffordista pitää tehdä jälleen paikka, minne vastustajat tulevat peloissaan, Rooney kertoi MUTV:lle.
– Meidän pitää ottaa nyt askeleita ylöspäin ja antaa faneille aihetta iloon hyvillä esitykillä ja voitoilla kotikentällä.
Ei aseita Cityä vastaan
Rooney myönsi Cityn paremmuuden, joka meni johtoon jo reilun minuutin kohdalla Edin Dzekon osumalla. ManU pyristeli mukana aina toisen jakson alkuun ennen kuin bosnialainen iski toisen maalinsa otteluun 56. minuutilla ja lopulta Yaya Toure ampui kolmannen 90. minuutilla. – Tämä oli surkea ilta emmekä ansainneet voittoa. Emme olleet tarpeeksi kliinisiä emmekä luoneet tarpeeksi paikkoja. Kukaan ei halua hävitä derbyä – nämä ovat suuria pelejä ja voitot ovat mahtavia, tappio taas tuo täysin päinvastaiset tunteet. – Tämä on ollut kauden tarinamme. Parin hyvän tuloksen perään tulee takapakkia. ManU on Valioliigassa seitsemäntenä ja tärkeä nelossija – mikä oikeuttaisi Mestarien liigan karsintaan – on jo 12 pisteen päässä kun seitsemän kierrosta joukkueen osalta on jäljellä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa