Michel Platini riepotteli FIFA-pomo Blatteria: ”Joskus komissioiden takana piileskelyn on loputtava”

Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n puheenjohtaja Michel Platini on arvostellut kovin sanoin FIFA:n puheenjohtaja Sepp Blatteria. Platini vaati Blatterilta toimia hämärien pelaajasiirtojen rajoittamiseksi puhuessaan UEFA:n Kazakstanin Astanassa aloittaman kongressin avajaispuheessaan.
– Joskus komissioiden, alakomissioiden, asiantuntijaryhmien raporttien ja tieteellisten tutkimusten takana piileskelyn on loputtava, Platini jyrähteli Sport1:n mukaan.
– Blatterilta tulisi löytyä poliittista rohkeutta poistaa hämäriin siirtoihin liittyvä epäkohta maailmasta. Rahasumma, joka häviää yhdessä yksittäisessä pelaajasiirrossa, on suurempi kuin Blatterin maailmanlaajuisen solidaarisuusohjelma Goalin vuosibudjetti.
Platini sanoo pitävänsä epänormaalina sitä, ettei FIFA tee asialle mitään ja kertoo aktivoituvansa itse, mikäli maailmanjärjestö katsoo asiaa jatkossakin sormiensa läpi. UEFA:lla on ranskalaisen mukaan jo peruslinjaukset tätä taistelua varten valmiina.
Kolmannen osapuolen omistajuus ongelman keskiössä
Erityisesti takavuosien maalitykki kritisoi ”kolmannen osapuolen omistajuutta” pelaajia ja näiden siirto-oikeuksia koskien.
– Pelaajaoikeudet kuuluvat yhä useammin hämärille yhteisöille, jotka pitävät tilejä veroparatiiseissa. On hyvin epäselvää, keitä agentteja tai mitä sijoitusrahastoja näiden takana on.
– Jotkut pelaajat eivät ole enää oman uransa herroja, vaan heidät myydään vuosi toisensa jälkeen eteenpäin. Vain siten tyydytetään näiden tuntemattomien toimijoiden rahanhimo, Platini pamauttaa.
Platini kiitteli Englannin jalkapalloliittoa, joka on ensimmäisenä kieltänyt kolmannen osapuolen omistajuuden.
– He toimivat nopeasti ja päättäväisesti. Voin vain kehua heitä. Kyseessä on kuitenkin maailmanlaajuinen ongelma, joka pitäisi ratkaista globaalilla tasolla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan