Niki Mäenpää: ”Nousu tavoitteena”
Kuva: Juha Tamminen
VVV Venlon riveissä pelaava Huuhkajien ykkösmaalivahti Niki Mäenpää tähtää loppukaudella vain yhteen asiaan: nousuun.
Venlo on varmistanut paikkansa Hollannin nousukarsinnoissa, sarjasijoituksesta huolimatta. Eriskummallinen ”periodivoittopykälä” takaa, että Venlo nähdään nousukarsinnoissa mukana, tosin asia olisi toteutunut sarjasijoituksenikin perusteella.
– Tällä hetkellä pelaamme siitä, että saisimme mahdollisimman hyvän sijoituksen sarjassa. Suora nousu on jo karannut meiltä, mutta yritämme päästä neljän sakkiin. Se tarkoittaisi, että saisimme yhden kierroksen karsinnoista vapaaksi, Mäenpää ynnää SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
– Hollannissa nouseminen on aika monimutkaista karsintojen kautta. Kausi on jaettu periodeihin, joiden voittajat ovat automaattisesti mukana nousukarsinnoissa – tuli periodivoitto sitten syksyllä tai vaikka joukkueen sijoitus olisi heikko. Yhteensä kahdeksan joukkuetta pelaa karsinnoissa kakkossarjasta ja ykkössarjasta tulee kaksi joukkuetta mukaan karsintoihin.
VVV Venlo on sarjassa kolmantena. Voitto lauantaina auttaisi suuresti hyvän sijoituksen varmistamiseen.
– Kuudenteen sijaan meillä on turvallinen etumatka, mutta tarkoitus olisi pitää sijoitus neljän parhaan karsijan joukossa eli olla viiden joukossa. Siihen meidän pitäisi pystyä. Tosin joukkueessa on aika kova loukkaantumissuma tällä hetkellä. Emme kiirehdi heitä kentälle, sillä on tärkeämpää, että he ovat kunnossa karsinnoissa.
Omaan peliinsä Mäenpää on ollut tyytyväinen.
– Olen pystynyt pelaamaan tasaisesti koko kauden. Viime aikoina pelit ovat menneet oikein hyvin ja samalla tavalla olisi tarkoitus jatkaa. Odotan hyvin rauhallisin mielin ratkaisupelejä, Mäenpää sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous