Real Madridin ja Saksan maajoukkueen tärkeä keskikenttäpelaaja Sami Khedira on palannut harjoituksiin. Khedira loukkasi oikean polvensa ristisiteet maaottelussa Italiaa vastaan 16. marraskuuta ja on tehnyt sen jälkeen ankarasti töitä kuntoutumisensa eteen. Nyt uurastus on saamassa palkintonsa ja Khedira palannee kentille odotettua nopeammin.

– Tunnen taas olevani jalkapalloilija, sillä jalkapallokentällä tunnen olevani kuin kotonani. Olen jo hyvin lähellä joukkueeseen paluuta ja saan siitä motivaatiota jatkaa taisteluani, Khedira myhäili AS:n mukaan.

– Kuntoutuksen alku, ehkä ensimmäiset 4-5 viikkoa oli kaikkein vaikeinta aikaa. Kävelin kainalosauvojen avulla ja liikkumiseni oli hyvin rajallista. Nyt olen iloinen, että saan taas astella nurmikolla, pelata pallon kanssa ja nauttii raittiista ilmasta.

Saksan maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löwiä Madridista kantautuneet uutiset ilahduttavat varmasti, sillä Khedira saattaa sittenkin ehtiä kuntoon ennen kesän MM-turnausta. Kenties jopa paluu Real Madridin kokoonpanoon on mahdollista kevään edetessä.

– Tällaisen loukkaantumisen jälkeen kentille palaa normaalisti aiempaa vahvempi pelaaja. Kuntoutuksen aikana on hyvä tilaisuus parantaa oman pelaamisen epäkohtia ja kehittyä entisestään, itseluottamusta uhkuva Khedira toteaa antaen uskoa myös muille vakavista polvivammoista kärsiville pelaajille.

Real Madrid julkaisi kotisivuillaan Khediran haastatteluilla ryyditetyn videon saksalaisen keskikentän ankkurin harjoituksiin paluusta.