Saksan maajoukkue tuskailee loukkaantumisten kanssa – mistä hyökkääjät MM-kisoihin?
Kuva: Getty Images
Saksan maajoukkueen päävalmentajan Joachim Löwin hiukset ehtivät harmaantua vielä hyvän tovin ennen kuin kesän MM-kisat potkaistaan käyntiin kesäkuun toisella viikolla. ”Die Mannschaftin” loukkaantumistilanne aiheuttaa joukkueen käskyttäjälle mittavaa päänsärkyä.
Ongelman keskiössä on pitkälti jo muutenkin arveluttava osa-alue: hyökkääjät. Molemmat Saksan kokeneet kärkimiehet Miroslav Klose ja Mario Gomez ovat pelanneet erittäin rikkonaisen kauden. Fiorentinaa edustava Gomez on polvivaivojen takia ainakin neljä viikkoa sivussa.
Jogi Löw nimeää Saksan alustavan MM-miehistön jo kuuden viikon kuluttua, joten Gomezin täyteen pelikuntoon toipumisella tulee varmuudella kiire. Joka tapauksessa miehen koko kauden peliminuutit ovat erittäin vähäiset MM-edustusta ajatellen.
35-vuotias Miroslav Klose on säästynyt suuremmilta loukkaantumisilta, mutta pikkuvaivat ovat olleet riesana läpi kauden. Poissaoloja on aiheutunut niin jalkaleikkauksen, olkapäävaivan, lonkkavaivan kuin tuoreimpana myös selkävaivojen takia. Kuusi maalia Serie A:ssa on ehdottomasti liian vähän Saksan ykköstykille. Sport1:n mukaan Klose on ensi viikonloppunakin sivussa selkäkipujen takia ja maajoukkueluotsi rukoileekin varmasti, etteivät kivut enää pahene.
Muillakin pelipaikoilla ongelmia
Selkävaivat ovat tuttua kauraa Saksan maajoukkuelääkärille muutenkin, sillä sama ruumiinosa uhkaa estää Dortmundin keskikenttäpelaaja Ilkay Gündoganin MM-kisamatkan. 23-vuotias Gündogan ei ole pelannut minuuttiakaan sitten elokuun puolivälin ja vain harva enää uskoo miehen toipuvan pelikuntoon MM-kisoihin mennessä. Lievemmistä vaivoista kärsivät lisäksi Marcell Jansen (nilkan nivelsiderikko), Mesut Özil (reisivamma), Benedikt Höwedes (lihasvamma) ja Sven Bender (häpyluuntulehdus). Polven ristisiteensä syyskaudella rikkonut Real Madridin keskikenttäpelaaja Sami Khedira puolestaan kamppailee aikaa vastaan. Ongelmia siis piisaa je erityisesti hyökkääjätilanne on visainen pähkinä purtavaksi. Viime kesänä maajoukkueryhmään murtautunut Max Kruse (Mönchengladbach) on kadottanut parhaan vireensä ja on tehnyt koko kevätkauden aikana vain kaksi maalia. Hamburger SV:n sisukas tulokashyökkääjä Pierre-Michel Lasogga puolestaan on kokonaan katsomaton kortti, sillä hän loukkaantui ennen maaliskuun alussa pelattua Chile-ottelua ja menetti näyttöpaikkansa maajoukkueessa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu