Alexander Ring ehdolla Teemu Pukin seurakaveriksi!
Kuva: Getty Images
FC Kaiserslauternin keskikenttäpelaaja Alexander Ring saattaa pelata ensi kaudella Teemu Pukin seurakaverina Celticissä.
Celtic hakee keskikentälleen vahvistusta. Tutka on käännetty Saksaan, ja yksi hankintalistan nimistä on tiettävästi Huuhkaja-pelaaja Ring. Celticin manageri Neil Lennon on jo aiemmin nähnyt Ringin tositoimissa viime syksynä, kun Huuhkajat hävisi Pariisissa Ranskalle MM-karsintaottelun.
Lennon myönsi tuolloin olleensa katsomassa ensi sijassa Pukkia, mutta tämän lisäksi ”eräät muut suomalaispelaajat” herättivät luotsin kiinnostuksen. Pukin lisäksi huomion lienee varastanut juuri Ring.
– Asia on ollut tapetilla varmaan vuoden verran, Ringin agentti Tuomas Talvitie myöntää SuomiFutis-sivustolle.
– Olemme kuitenkin kaukana siitä, että tämä asia ottaisi tästä vielä isomman askeleen, Talvitie täsmentää.
Ring siirtyi viime kesänä Saksan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Kaiserslauterniin. Ringille on varattu Talvitien mukaan ensi kaudeksi suuri rooli, joten 23-vuotiaalla ei ole hoppu uusiin maisemiin.
Jos Celtic tekisi tarjouksen, kuuntelisi Ring edustajineen kuitenkin tarkalla korvalla.
Jaakko Käyhkö
Twitter: @JaakkoKayhko
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”