HJK vahvistaa: Mika Lehkosuosta uusi päävalmentaja
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan mestaruutta puolustava HJK on vahvistanut tiedotteessaan purkaneensa päävalmentajansa Sixten Boströmin työsopimuksen. Boströmin paikan HJK:n peräsimessä ottaa Mika Lehkosuo.
Lehkosuon sopimus HJK:n kanssa on kahden ja puolen vuoden mittainen.
44-vuotias Mika ”Bana” Lehkosuo aloitti valmennusuransa HJK:n A-junioreissa ennen siirtymistään naapurikaupungin FC Honkaan. Hongan valmentajana Lehkosuo toimi vuodesta 2005 lähtien tämän vuoden helmikuuhun saakka. Pitkä ura Hongassa päättyi seuran ja Lehkosuon välillä ilmenneisiin taloudellisiin epäselvyyksiin.
Lehkosuon parhaita saavutuksia Hongassa olivat kolme Veikkausliigan kakkostilaa sekä yksi Suomen Cupin voitto.
Mika Lehkosuo pelasi urallaan 190 Veikkausliiga-ottelua, joista yhtä Jarossa pelattua peliä lukuun ottamatta kaikki juuri HJK:n paidassa. 17 A-maaottelua pelannut Lehkosuo voitti HJK:ssa pelaajana kaksi Suomen-mestaruutta ja kaksi kertaa Suomen Cupin.
HJK viime peleissä vaikeuksissa
50-vuotias Sixten Boström aloitti HJK:n valmentajana kauden 2013 alussa. Viime kaudella hän johdatti HJK:n viidenteen peräkkäiseen Suomen-mestaruuteen, mutta europelit ja Suomen Cup tuottivat karvaan pettymyksen. Boströmin toinen kausi HJK-luotsina alkoi viime kauden tapaan nihkeästi. Viimeisestä kolmesta ottelustaan HJK sai vain yhden pisteen ja se löytyykin sarjasta vaatimattomasti sijalta kuusi. HJK:n fanikatsomo vaati Boströmille äänekkäästi potkuja viime viikonlopun TPS-tappion yhteydessä. HJK:n seuraava ottelu pelataan jo huomenna vappuaattona, kun se kohtaa Suomen Cupin puolivälierässä vieraskentällä Valkeakosken Hakan. Lehkosuo veti jo tiistaina HJK:n joukkuelle harjoitukset. Lehkosuo kuuluu myös Suomen A-maajoukkueen valmennusryhmään.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan