Huuhkaja-pelaaja hyvässä iskussa Norjassa – ”Rupean pian maalaamaan”
Kuva: Juha Tamminen
Riku Riskin viikonloppu oli onnistunut. Rosenborgin pelimies oli liekeissä, kun joukkue voitti kotonaan Brann Bergenin 5-2.
Riski oli hyvällä pelipäällä ja hankki kaksi rangaistuspotkua. Yhden maalin tällä kaudella tehneelle Riskille kertyi peliminuutteja 89 tuossa ottelussa.
– Oma pelini Brannia vastaan oli myös varmaankin kauden parasta. Rankkatilanteet olivat ihan selviä, ja niistä olisi varmasti ainakin toisesta maalin pystynyt tekemään, jos rikettä ei olisi tullut, Riski sanoo pelaajatallinsa OrsaSportin sivuilla.
– Hyvä kuitenkin näin, keskushyökkääjämme saivat yhdet maalit lisää sarakkeisiin, ja lisää itseluottamusta taas sitä kautta. Kyllä minäkin rupean pian maalaamaan, kun peli kulkee ja kentät paranevat. Morten Gamst Pedersen alkaa olla myös hurjassa vireessä nyt, kun on saanut taas pelituntumaa. Kova hankinta!
Rosenborg on hyvässä iskussa ja hätyyttelee kärkisijoja.
– Brann–peli oli parasta peliämme tällä kaudella. Olemme päässeet nyt muutamassa viime pelissä hyvään rytmiin, ja peli alkanut kulkemaan odotetulla tavalla. Oli tärkeää saada tasapainoinen voitto kotiyleisön edessä ja viihdyttää heitä usealla hienolla maalilla, Riski sumplii.
– Erityisen tärkeää on ollut se, että olemme olleet erittäin hyviä erikoistilanteissa tällä kaudella. Teemme maaleja joko kulmapotkusta, sivuvaparista tai rajaheitosta. Tälläiset maalit ovat äärettömän tärkeitä, jos niitä alkaa saamaan ns normaalien maalien lisäksi tasaiseen tahtiin kauden aikana, Huuhkaja-pelaaja lisää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle