Kolmosvahti Bayern Münchenin maalilla Saksan Cupin välierässä
Kuva: Getty Images
Saksalaissivusto Sport1 kertoo, että Bayern München joutuu keskiviikkoiseen Saksan Cupin välieräotteluunsa ilman luottovahtiaan Manuel Neueria.
Maailman parhaaksi maalivahdiksi tammikuun alussa valittu 28-vuotias Neuer loukkasi lauantain Dortmund-ottelussa oikean pohkeensa ja joutui tulemaan puoliajalla vaihtoon. Hänen kerrotaan olevan todennäköisesti koko viikon sivussa tositoimista.
Koska myös Bayernin kokenut kakkosvahti Tom Starke on kyynärpäävammansa takia pelikelvoton, seisoo illan cup-välierässä tolppien välissä kolmosvahti Lukas Raeder.
20-vuotiaalle Raederille toinen puoliaika Dortmundia vastaan lauantaina oli ensiesiintyminen Bundesliigassa ja ylipäätään Bayernin ykkösmiehistön virallisessa ottelussa ja Allianz-Arenalla. Normaalisti hän vartioi Bayernin reservijoukkueen maalia Regionalliigassa Saksan neljännellä sarjatasolla, korkeintaan muutamantuhannen katsojan edessä.
Raederin kakkosvahti lienee tänään samanikäinen ja vielä kokemattomampi Leopold Zingerle.
Raeder päästi debyytissään selkänsä taakse kaksi maalia, joista ensimmäisen ennen ensimmäistäkään kosketusta palloon. Nuorukaiselle lienee riittämiin perhosia vastassa Bayernin isännöidessä kakkosliigan Kaiserslauternia täpötäyden Allianz-Arenan edessä.
Kaiserslauternin riveissä pelaa suomalainen Alexander Ring.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta