ManU-lupaus mahtumassa Belgian MM-miehistöön: ”Hän on näyttänyt tasonsa”
Kuva: Getty Images
Äskettäin Belgian maajoukkueen edustusasun aikuistasolla valinnut Adnan Januzaj, 19, kuuluu vahvasti maajoukkueluotsi Marc Wilmotsin laskelmiin kesän MM-kisoja ajatellen.
Belgiassa syntyneellä Januzaj’lla on erittäin monikansallinen tausta ja hän olisi voinut valita parin muunkin maan edustamisen, mutta päätyi synnyinmaahansa.
Aiemmin mm. maajoukkuekaveri Kevin Mirallas kertoi, että hänen mielestään nuorukaista ei pitäisi ottaa kisoihin (uutinen), mutta Wilmots on eri linjoilla.
– Adnan on pelannut 27:ssa ottelussa ManU:lle tällä kaudella. Hän on näyttänyt tasonsa. Hän voi pelata laitalinkkinä tai hyökkääjänä, mikä on mielenkiintoista Christian Benteken loukkaantumisen vuoksi, Wilmots kertoi Het Laatse Nieuwsille.
Aston Villa -hyökkääjä Bentekeltä jää kisat väliin vammojen vuoksi ja rinkiin tarvitaan laajutta, mistä parhaat jäävät lopulliseen ryhmään.
– Valitsen 26-27 pelaajaa ja annan heille mahdollisuuden näyttää kentälle taitojaan.
Belgia pelaa Luxemburgia vastaan 26. toukokuuta, Ruotsia vastaan Tukholmassa 1. kesäkuuta. Lopullinen miehistö pitää nimetä 2. kesäkuuta mennessä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”