Näin menehtynyttä Barca-valmentajaa muisteltiin – katso video

Perjantaina menehtynyttä Barcelonan entistä valmentajaa Tito Vilanovaa muisteltiin viikonloppuna eri puolilla Espanjaa ja Eurooppaa kauniin seremonioin. Vilanova kuoli 45 vuoden iässä sylkirauhassyöpään. Syöpä todettiin ensimmäisen kerran marraskuussa 2011.
Sunnuntai-iltaan mennessä jo yli 53 000 ihmistä oli käynyt jättämässä jäähyväiset Vilanovalle Barcelonan kotistadionilla Camp Noulla. Paikka täyttyi kukkaseppeleistä ja sanallisista tervehdyksistä.
Hiljainen hetki pidettiin mm. Futsalin Euroopan Cupin loppuottelussa Azerbaidzhanin Bakussa, jossa toisena osapuolena oli Barcelonan joukkue. Myös Barcelonan koripallo-ottelussa pidettin hiljainen hetki Vilanovalle. Sama toistui myös jokaisessa La Ligan ottelussa sekä Bayern Münchenin ottelussa Saksan Bundesliigassa.
Kova paikka Guardiolalle
Koskettavin hiljainen hetki oli luonnollisesti Villarrealin ja Barcelonan välisessä pelissä myöhään sunnuntai-iltana. Kauniin tuokion päättyessä ainakin Sergio Busquets ja Javier Mascherano puhkesivat kyyneliin. Katso tästä video ottelussa pidetystä koskettavasta hiljaisesta hetkestä.
– Meidän piti tulla, tehdä työmme ja taistella loppuun asti. Aivan kuten hänkin teki. Ottelu oli kuin Titon elämä: taistelua loppuun asti, argentiinalaispeluri Mascherano kommentoi pelin jälkeen Marcan mukaan.
– Viikonloppu on ollut äärettömän surullinen Barcelonalle ja koko jalkapalloilulle. Jalkapallosta puhuminen tuntuu täysin toissijaiselta. Haluan vain välittää voimakkaan halauksen Titon perheelle, Vilanovaa Barcelonan peräsimessä seurannut Gerardo ”Tata” Martino totesi Sportin sivuilla.
Vilanovan entinen työtoveri Pep Guardiola pukeutui kokonaan mustiin Bayern Münchenin kotiottelussa Werder Bremeniä vastaan. Guardiola oli vahvasti liikuttunut hiljaisen hetken aikana eikä juhlinut ainuttakaan valmentamansa joukkueen Bayernin viidestä maalista (lopputulos 5-2).
– Haluan lähettää osanottoni hänen koko perheelleen minulta ja perheeltäni. Olimme hyvin nuoria, kun tutustuimme. Halusimme valloittaa koko maailman ja teimmekin niin. Voin vain sanoa, että suru, jota tunnen, seuraa minua koko loppuelämäni ajan, murheen murtama Guardiola totesi pelin jälkeen.
– Koimme niin paljon yhdessä. Hävisimme yhdessä ja voitimme yhdessä. Tilanne on vaikea.
Vilanovan poika pelaa Barcan organisaatiossa
Vilanova pelasi juniorivuosinaan Barcelonan organisaatiossa ja eteni seuran reservijoukkueeseen asti. Pääosan urastaan hän pelasi eri seuroissa Espanjan toisella sarjatasolla.
Vilanova toimi eri valmennustehtävissä Barcelonassa vuosina 2007-2013. Hän oli Pep Guardiolan kakkosvalmentajana usean kauden ajan ja peri tältä päävalmentajapestin kaudelle 2012-2013. Ainoalla päävalmentajakaudellaan Vilanova valmensi Barcelonan Espanjan liigan mestaruuteen.
Tito Vilanovan poika 17-vuotias Adriá pelaa topparina Barcelonan juniorijoukkueessa. Tito Vilanovaa jäivät kaipaamaan myös vaimo Montse ja tytär Carlota.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä