Nuori ManU-sensaatio teki maajoukkuevalintansa
Kuva: Getty Images
Melkoisesta tuntemattomuudesta täksi kaudeksi yllättäen Manchester Unitedin Valioliiga-miehistöön tunkeutunut Adnan Januzaj on tehnyt valintansa maajoukkueen suhteen.
Belgian maajoukkue vahvisti Twitter-tilillään, että 19-vuotias Januzaj edustaa myös maajoukkuetasolla Punaisia Paholaisia. Punaiset paholaiset on niin Belgian maajoukkueen kuin Manchester Unitedinkin lempinimi.
Belgia oli taivutellut Januzaj’ta määrätietoisesti pitkin viime vuotta ja vihdoin päävalmentaja Marc Wilmots sai mieheltä myöntävän vastauksen.
Belgiassa syntynyt Januzaj olisi saanut edustaa myös Albaniaa, Turkkia, Serbiaa ja vielä toistaiseksi epävirallisissa maaotteluissa Kosovoa. Myös Englannin päävalmentaja Roy Hodgson väläytti Januzaj’n valitsemista Englannin maajoukkueeseen, mutta sen edustusoikeutta Januzaj’lla ei kuitenkaan ollut. Etenkin Kosovo oli kuitenkin halukas valitsemaan Januzaj’n johtotähdekseen.
Laitalinkin paikalla viihtyvä vasenjalkainen Januzaj on tehnyt kauden valioliigaotteluissa Manchester Unitedille neljä maalia ja alustanut neljä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva