Palloliitolta lisää avustuksia olosuhteiden kehittämiseen
Suomen Palloliitto on tiedottanut myöntävänsä lisää UEFA HatTrick-avustuksia jalkapallo-olosuhteiden kehittämiseen. Alkamassa on HatTrick-ohjelman kolmas kausi.
Kuntien ja jalkapalloseurojen, Opetus-ja kulttuuriministeriön valtionavustusjärjestelmän, sekä HatTrick- ohjelman avulla Suomeen on rakennettu viimeisen seitsemän vuoden aikana yhteensä 109 uutta jalkapallonurmikenttää. Lisäksi HatTrick-ohjelmasta on ohjattu varoja 17 jalkapallostadionin infrastruktuurien kehittämishankkeisiin.
Vuonna 2005 aloitetun HatTrick-ohjelman ensimmäisen ja toisen kauden varainkäyttö kotimaisten olosuhteiden kehittämiseksi on ollut yli 7,5 miljoonaa euroa.
HatTrick-III -ohjelman painopiste vuosina 2014–2016 on jalkapallonurmien rakentamisessa, stadioninfrastruktuurien kehittämisessä, sekä seurojen toimitilahankkeissa. Avustusta voidaan myöntää kunnille, kuntainliitoille, säätiöille sekä muille yhteisöille, kuten esimerkiksi jalkapalloseuroille ja liikuntapaikan rakentavalle osakeyhtiölle.
Avustusta myönnetään hankkeille, jotka toteutetaan vuosien 2014 ja 2015 aikana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”