Edin Dzeko johdattelee Manchester Cityä kohti mestaruutta, Sunderland varmisti sarjapaikkansa
Kuva: Getty Images
Manchester City oli pitkään tiukoilla Aston Villan kanssa, mutta otti lopulta selkeän 4-0 -voiton. Vieraat pitivät isäntiä nollilla yli tunnin, kunnes suosikkien kone käynnistyi.
City jatkaa kahden pisteen erolla ennen Liverpoolia Valioliigan kärjessä. Chelsean teoreettisetkin mestaruusmahdollisuudet kariutuivat manchesteriläisten voittoon.
Cityn sankariksi nousi bosnialainen Edin Dzeko, joka vastasi joukkueen kahdesta ensimmäisestä maalista. Molemmat osumat syntyivät toisella puoliajalla. 28-vuotias Dzeko teki samalla uuden henkilökohtaisen yhden kauden maaliennätyksensä Valioliigassa. Maaleja on syntynyt tällä kaudella 16.
Isäntien johdon 3-0:aan kasvatti Stevan Jovetic. Lisäajalla numeroita kaunisteli vielä kentille palannut Yaya Toure.
Illan toisessa ottelussa Sunderland kukisti West Bromwichin maalein 2-0. Voittonsa myötä Sunderland varmisti sarjapaikkansa ja tuomitsi Norwichin alemmalle sarjaportaalle. Joukkueen maaleista vastasivat Jack Colback ja Fabio Borini.
Jo putoamaan tuomittu Sunderland esitti kauden lopussa huikean loppukirin, sillä se on voittanut neljä viimeistä otteluaan ja kivunnut kuilun partaalta kuiville.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn