Italian luotsi sai luottamuslauseen jo ennen MM-kisoja – jatkaa vuoteen 2016!
Italian maajoukkueluotsi Cesare Prandelli, 54, vahvisti maanantaina joukkueen lehdistötilaisuudessa tehneensä jatkosopimuksen aina vuoden 2016 EM-kisojen yli.
– Yhteisymmärrys löytyi jo kaksi kuukautta sitten, mutta tarvitsimme tämän ajan sopimuksen yksityiskohtien rustaamiseksi. Liitto halusi sopimukseen myös kuvaoikeudet, joiden vuoksi piti asiaa hieman pyöritellä, Prandelli kommentoi FIFA.com:ssa.
Prandelli aloitti saapasmaan päävalmentajana vuonna 2010. Joukkue eteni helposti vuoden 2012 EM-kisoihin, missä se eteni aina finaaliin asti häviten siinä lopulta Espanjalle. MM-karsinta näihin kisoihin sujui myös vahvasti ja Italia voitti lohkonsa selvästi ilman tappioita.
Italia ei ole vielä nimennyt lopullista kisaryhmäänsä, mutta Prandelli lupaa tämän olevan selvillä lauantaina pelattavan Irlanti-ystävyysottelun jälkeen.
Italia kohtaa MM-kisoissa Englannin, Costa Rican ja Uruguayn.
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé