RoPS-hyökkääjää ei päästetäkään muualle: ”Nyt häntä todella tarvitaan”
Vahvaotteinen 188 senttinen hyökkääjä Mika Lahtinen jatkaa voimassaolevan sopimuksensa mukaisesti pelejään Veikkausliigan Rovaniemen Palloseurassa.
Vielä aiemmin viikolla RoPS:n puheenjohtaja katsoi, että seuran standardien mukaan kovapalkkainen kärkimies saa ehkä vaihtaa maisemaa jos rooli jatkuu pienenä ja mm. miehen kotikaupungin Tampereen Ilves oli kiinnostunut hänestä.
Nyt loukkaantumiset RoPS:ssa ovat osaltaan muuttaneet tilannetta.
– Hyökkäyspään taitopelaajat Aleksandr Kokko sekä Jani Virtanen ovat molemmat sivussa loukkaantumisten vuoksi. Kokko on poissa kuukauden päivät etureisivamman vuoksi ja eilen Turussa TPS-ottelussa jalkansa loukannut Virtanenkin voi joutua olemaan poissa jopa kuukauden. Siksi haluan ehdottomasti pitää joukkueessa tuollaisen Lahtisen kaltaisen tahtopelaajan, jota joukkueessa todella tarvitaan, Juha Malinen kertoo RoPS:n kotisivuilla.
Malinen sanoo keskustelleensa hyökkääjän kanssa viime kuukausien aikana avoimesti hänen tulevaisuudestaan ja nyt on päädytty siihen, että miehen tulevaisuus on jatkaa sopimuksensa mukaan RoPS:ssa.
– Joukkueessa tarvitaan tuollaista työteliästä, hyvällä asenteella pelaavaa kokenutta kaveria. Luotan häneen täysin, sillä tiedän miehen taidot hyviksi, RoPS-luotsi Malinen toteaa reilut 160 liigaottelua ja niissä 27 maalia viimeistelleestä Lahtisesta.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé