Torino valmistautuu Eurooppa-liigan finaaliin – Joko Benfica selättää Bela Guttmannin kirouksen?

Italian mahtiseura Juventus olisi varmasti esiintynyt mieluusti tämäniltaisessa Eurooppa-liigan loppuottelussa omalla kotikentällään, mutta onni ei ollut myötä. ”Vanha Rouva” nöyrtyi kilpailun välierässä portugalilaiselle Benficalle, ja joutuu seuraamaan finaalia katsomosta omalla kotistadionillaan.
Benfica on ainoa joukkue, joka ei ole hävinnyt Eurooppa-liigassa koko kauden aikana kertaakaan. Kaikissa kilpailuissa yhteensäkin tappioita on vain viisi, kaikki vieraskentältä. Lissabonilaiset saavatkin lähteä loppuotteluun Sevillaa vastaan suosikkeina, mutta yksi iso este Benfican voitonjuhlien tiellä on: Bela Guttmannin kirous.
Unkarilainen Bela Guttmann oli ristiriitainen persoona ja räiskyvä valmentaja, joka viipyi Benficassa ennätyksellisen pitkään, kolmen kauden ajan. Hän valmensi Benfican kahteen peräkkäiseen Euroopan Cupin (silloinen Mestarien liiga) vuosina 1961 ja 1962.
Voittojen jälkeen Guttmann lähti ovet paukkuen seurasta, koska hänelle ei maksettu mestaruuksista luvattuja bonuksia. Tarina kertoo valmentajan todenneen lähtiessään, että ”Benfica ei tule voittamaan Euroopan Cupia sataan vuoteen”.
Toden totta, Benfica on esiintynyt vuoden 1962 jälkeen seitsemän kertaa eurooppalaisen cup-kilpailun loppuottelussa ja joutunut joka kerta poistumaan paikalta tappio niskassaan. Joko tänään, 52 vuotta myöhemmin Bela Guttmannin kirous murtuu?
Guttmann ei antanut anteeksi Eusebiollekaan
Legendan mukaan jopa maineikas Eusebio oli käynyt anelemassa Guttmannin Wienissä sijaitsevalla haudalla kirouksen purkamista, ennen kuin Benfica hävisi vuonna 1990 Euroopan Cupin finaalin AC Milanille samassa kaupungissa. Benfican nykyinen valmentaja Jorge Jesus uskoo kuitenkin joukkueensa olevan valmis pokaalinnosteluun.
Portugalilaisluotsi on johdattanut Benfican tällä kaudella jo Portugalin liigacupin ja kansallisen sarjan voittoon, joten voitto Torinossa takaisi Benficalle triplan. Jopa historiallinen neljä titteliä on yhä mahdollista, sillä seura pelaa myös Portugalin cupin finaalissa.
Benfican edellinen finaalitappio on viime vuodelta, kun se hävisi Chelsealle maalein 1-2. Silloin lontoolaisjoukkue oli kuitenkin suosikki, toisin kuin nyt.
– Viime vuoden ajan olemme seuranneet edellisvuoden tietä ja yrittäneet selviytyä finaaliin. Nyt kokemuksemme astuu esiin. Olemme olleet finaalissa ennenkin ja tiedämme, mitä odottaa. Emme etene peli peliltä vaan finaali finaalilta, 59-vuotias Jesus sanoo UEFA:n kotisivujen ennakossa.
Unai Emery sai Sevillan lentoon
Sevillakaan ei silti ole vihreä Eurooppa-liigan finaalissa. Espanjalaisseura voitti Eurooppa-liigan kahdesti peräkkäin vuosina 2006-2007 ja on pelannut valmentajansa Unai Emeryn johdolla vahvasti nousujohteisen kevätkauden. Loppuottelu on tammikuussa valmennusvastuun saaneelle 42-vuotiaalle Emerylle uran ensimmäinen.
Sevilla on käynyt pitkän tien matkallaan kohti loppuottelua. Se aloitti Eurooppa-liigassa jo kolmannelta karsintakierrokselta 1.8.2013, joten taival on kestänyt jo 18 ottelua.
– Tie finaaliin on ollut pitkä, mutta suurenmoinen. Olemme kasvaneet jo paljon ja kasvamme yhä, riippumatta siitä, mitä tapahtuu. Olisi upeaa päättää matka pokaaliin, Emery hehkuttaa.
Benfica joutuu antamaan Sevillalle tasoitusta kolmen pelikiellon myötä. Siviilit päällä peliä seuraavat Enzo Pérez, Eduardo Salvio ja Lazar Markovic. Sevillalta pelikiellossa puolestaan on Jairo Samperio.
Paljon MM-kisapelaajia kentällä
Sevillalta maaleja sopii odottaa etenkin vahvan kauden pelanneelta kolumbialaiselta Carlos Baccalta ja ranskalaiselta Kevin Gameirolta, joskin Valenciaa vastaan pelatun välierän sankareiksi nousivat kroatialainen Ivan Rakitic ja viime hetkien maalillaan kamerunilainen Stephane Mbia. Maalia vartioi Portugalin maajoukkuetorjuja Beto.
Benfican miehistöstä löytyy neljä pelaajaa, jotka valittiin Portugalin alustavaan MM-ryhmään. Puolustusta puolestaan johtaa Argentiinan maajoukkuemies Ezequiel Garay. Ilta näyttää, onko joukkue tarpeeksi kova kirouksen murtamiseen.
– Kirouksen rikkominen on meistä kiinni. Mahdollisuus päästää haamu ikuiseen lepoon antaa meille lisävoimaa. Kirous särkyy jonain päivänä, joten miksi ei tänään täällä Torinossa, valmentaja Jorge Jesus kysyy.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”