Brasilian päävalmentaja Luiz Felipe Scolari ohjeisti pelaajiaan jo hyvissä ajoin ennen MM-turnausta, että ”jonglöörausseksi” ei ole MM-kisojen aikana sallittua loukkaantumisriskin takia.

– Seksi on kyllä ok myös kisojen aikana, kunhan se ei tapahdu katossa, Scolari nauratti kuulijoitaan Portugalissa huhtikuussa.

– Yleisesti ottaen tavallinen ja tasapainoinen seksi on hyväksyttävää, mutta johonkin raja on vedettävä. Mitään jonglööraustemppuja ei voida sallia, valmentaja muotoili El Comercio -lehden mukaan.

Venäjän päävalmentaja Fabio Capello on puolestaan kieltänyt miehistöään twiittaamasta kisojen aikana.

– En pidä siitä, että ihmiset raapustavat ja julkaisevat jatkuvasti jotain Twitterissä. Joten Twitter on täysin kielletty, mutta tekstiviestit on silti sallittu, Capello julisti The Moscow Timesin mukaan.

Hyökkääjä Maxim Kanunnikov ehätti kertomaan pari viikkoa sitten, että Twitter-kiellosta oli keskusteltu, mutta sitä ei ollut täysin kielletty. Ilmeisesti sen jälkeen on tapahtunut jotain, mikä sai konservatiivisen Capellon jysäyttämään twiittailulle täysstopin.

Venäjä aloittaa MM-urakkansa Etelä-Korean kanssa tiistaiyönä. Lohkon muut joukkueet ovat Belgia ja Algeria.