Yksi Jaron kirkkaimmista lupauksista Serge Atakyi on laittanut nimensä nuorisosopimukseen. Pesti kattaa kaudet 2015 ja 2016 kuluvan kauden lisäksi. Atakayi on asunut Suomessa vuodesta 2010 lähtien. Tuolloin peluri tuli Kongosta ja jäi lopulta turnauksen jälkeen Suomeen. Nykyisin Atakayi lukeutuu Jaron B-junioreiden kantaviin voimiin. Atakyin taidot ovat herättäneet huomion myös ulkomailla. Atakyi on käynyt useamman kerran esittelemässä taitojaan Fulhamin organisaatiossa. – Ne reissut ovat menneet ihan hyvin. Pelasin vanhempien junioreiden kanssa mm. Arsenalia ja Manchester Citya vastaan ja onnistuin maalinteossakin. Ne ovat olleet hienoja kokemuksia, Atakayi kertoo seuran verkkosivuilla. Atakayi arvostaa saamaansa mahdollisuutta. – Fiilis on huikea. Kovin moni ei saa tämmöistä mahdollisuutta 15-vuotiaana. Haluan pitää tavoitteet korkealla ja tähtään siihen että pelaan ensimmäiset minuuttini Veikkausliigassa viimeistään ensi kaudella. Ymmärrän, että kovien tavoitteiden eteen joudun tekemään paljon töitä ja hieman enemmän. Olen valmis siihen haasteeseen, Atakayi toteaa.

LUE MYÖS: