Joillakin MM-joukkueilla tarkat seksisäännöt – ”Vain vaimot, ei tyttöystäviä”
Moni valmentaja uskoo yhä tänä päivänä, että seksin harrastaminen voisi olla kisasuorituksesta pois. Niinpä osa MM-kisoihin osallistuvista maista on kieltänyt seksin pelaajiltaan. Joidenkin maiden kohdalla on taas niin sanotusti räätälöidyt ohjeet.
Time-lehden mukaan Quartz on selvittänyt, keiden ryhmien pelaajilta seksi on kisojen aikojen sallittu tai kielletty. Sallittujen listalta löytyvät seuraavat joukkueet: Saksa, Espanja, Yhdysvallat, Australia, Italia, Sveitsi, Uruguay sekä Englanti.
Neljän maan kohdalla seksi ei ole kuitenkaan sallittua. Tähän porukkaan lukeutuvat Venäjä, Bosnia ja Hertsegovina, Chile ja Meksiko.
Joidenkin maiden kohdalla on annettu yksityiskohtaisemmat seksisäännöt:
Ranska (seksiä saa harrastaa, mutta ei koko yötä).
Brasilia (seksi sallittua, mutta ei akrobaattisessa muodossa).
Costa Rica (seksi astuu mukaan kuvioihin vasta toisella kierroksella).
Nigeria (seksi sallittu vaimojen, mutta ei tyttöystävien kanssa).
Muiden maiden seksisäännöt eivät ole selvillä.
Osa valmentajista ilmeisesti uskoo seksin väsyttävän pelaajaa ja kenties vaikuttavan häneen myös psykologisesti. Toisaalta taas seksittömyyden uskotaan myös kasvattavan aggressiivisuutta – olihan Muhammed Alikin poissa vällyjen välistä aina ennen nyrkkeilyotteluitaan. Tutkimukset kuitenkin osoittavat seksin itse asiassa lisäävän testosteronitasoa.
Turnauksen jälkeen kenties tässäkin asiassa ollaan taas vähän viisaampia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne