Kevyesti vihelletty pilkku avitti Brasilian voittoon
Kuva: Getty Images
Brasilian Marcelo ei tuskin olisi voinut karmeampaa alkua edes kuvitella kotikisoille. Kisaisäntä toipui kuitenkin puolustajan omasta maalista ja joukkue nousi 3-1-voittoon Kroatiasta.
MM-kisojen ensimmäinen maali syntyi 11. minuutin kohdalla. Keskitys tuli ruuhkan takaa Marcelolle, ja Real Madridin kiituri epäonnekseen tökkäsi pallon omiin. Brasilia ei takaiskusta lannistunut vaan haki ahneesti voittoa.
Ensimmäisen kerran verkko heilui vajaan puolen tunnin kohdalla. Neymarille avautui tilaa keskustaan, eikä FC Barcelonan viime kesän megaostos jättänyt paikkaa käyttämättä. Veto painui tolpan kautta vastustamattomasti maaliin. Ensimmäisen 45-minuuttisen jälkeen taululla oli siis 1-1-lukemat.
Toiselle jaksolle mentäessä ottelun tempo laski. Peli näytti jo etevän loppuun asti tasatahtiin, kunnes parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa pallo vietiin 11 metriin. Fred kaatui rangaistusalueella helposti, ja tuomari vei pallon pisteelle.
Moni olisi voinut jättää pilkun viheltämättäkin, mutta Neymar ei tilaisuutta jättänyt hukkaamatta. Pallo alakulmaan, eikä Krotian veskari aivan brassitähden vedon tielle ennättänyt.
90. minuutilla Oscar tökkäsi vielä loppulukemat 3-1.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille