Kolumbia ei jättänyt Kreikalle paljoakaan sanottavaa C-lohkon avausottelussa. Peli kirjattiin Kolumbian hyväksi maalein 3-0. Ottelun ensimmäistä maalia päästiin todistamaan jo viiden minuutin kohdalla. Laitapkki Pablo Armeron nousu palkittiin oikea-aikaisella syötöllä takaviistoon rangaistusalueelle ja Armero suti kreikkalaispuolustuksen kautta pelivälineen sisään. Kreikka sai hiljalleen ensimmäisen jakson edetessä paremmin otetta pelistä, mutta todelliset maalipaikat jäivät vähiin. Pari kertaa David Ospina joutui tosin maalillaan venymään ottelun aikana. Toisella 45-minuuttisella Kolumbia iski vielä kahdesti. Ensiksi osui Teófilo Gutiérrez. Peliä oli takana 58. minuuttia, kun pallo pommi kulmapotkusta Gutiérrezille, joka kiitti ohjaamalla pallon verkkoon. Loppulukemat iski James Rodríguez lisäajalla, kun Kreikka jo vaikutti hiukan alistuneelta.

LUE MYÖS: