MM-kisoissakin ihastuttanut hyökkääjätähti menossa Arsenaliin?
Valioliigan Arsenal tekemässä kauppaa Barcelonan kanssa Chilen paidassa MM-kisoissakin ihastuttaneesta Alexis Sanchezista.
Asiasta kertoo ranskalaismedia itélén 20 h foot -ohjelman toimittaja Francois Pinet Twitter-tilillään luotettaviin lähteisiin vedoton.
Sanchez, 25, on pelannut Barcelonassa kolme edellistä kautta on kuulunut joukkueen hyökkäyksen runkomiehiin. Mies nousi suuren maailman tietoisuuteen vuoden 2010 MM-kisoissa, kun hän johti Chilen hullunrohkeaa hyökkäyspeliä. Vuosi myöhemmin hän siirtyi suurella korvauksella Italian Udinesesta Espanjaan.
Lisää Ranskan maajoukkuemiehiä tulossa myös Arsenaliin
Lisäksi lontoolaisryhmä on hankkimassa Ranskan maajoukkuepelaajan Morgan Schneiderlinin Southamptonista. 24-vuotias keskikenttämies on vasta tänä vuonna noussut Ranskan A-maajoukkueryhmään hyvien Valioliiga-pelien vuoksi. Hän on edustanut Southamptonia jo vuodesta 2008 eli pelasi aiemmin vuosia seurassa jo ennen kuin se nousi pääsarjaan Englannissa. Schneiderlin teki MM-debyyttinsä ja pelasi alusta loppuun alkulohkon päätöskamppailun Ecuadoria vastaan, mikä päättyi 0-0-lukemiin.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa