Nigeria onnistui pitämään Ranskaa pitkään nollilla. Lopulta muuten loistaneen maalivahti Vincent Enyeaman virhe antoi Ranskalle sauman johto-osumaan. Ranska teki voittomaalin 79. minuutin kohdalla kulmapotkutilanteesta. Maalivahti Enyeama tuli holtittomasti maaliltaan ulos yrittäen vangita palloa. Peliväline karkasi sormenpäistä Paul Pogban päähän, eikä keskikenttämies jättänyt vapaata puskupaikkaa hyödyntämättä. Ennen johto-osumaa Ranskalla oli useampi paikka tehdä maali. Ilman Enyeaman venytyksiä verkot olisivat voineet soida jo useasti aiemmin. Karim Benzeman yrityksen Nigeria onnistui putsaamaan maaliviivalta, ja esimerkiksi Yohan Cabayen yritys puolestaan pysähtyi ylärimaan. Nigeria ei onnistunut toisella jaksolla enää kovin montaa paikkaa luomaan – etenkin pelin loppua kohden valtikka oli vahvasti Ranskalla. Nigerian kiri oli vaisu, ja Ranska oli koko ajan lähempänä toista maalia kuin Nigeria tasoitusta. Lopulta lisäajalla Ranska onnistuikin. Ratkaisevan 2-0-maalin ohjasi Joseph Yobo omaan verkkoon maalin edustalta. Antoine Griezmann teki tilanteessa niin vahvan nousun maalille, ettei Yoboa voi osumasta liikaa osoitella. Jos Nigeria voi jostain asiasta jossitella, oli se vajaan tunnin kohdalla tapahtunut kiistanalainen tilanne. Blaise Matuidi ajeli jalkapohja edellä törkeästi Ogenyi Onazin, joka jouduttiin ottamaan kontaktin jälkeen pois kentältä. Aiemmin turnauksessa vastaanlaisissa tilanteissa ei ole selvitty aina pelkästään keltaisella kortilla. Joka tapauksessa Ranska jatkaa puolivälieriin ja kohtaa siinä koitoksessa voittajan otteluparista Saksa-Algeria.

LUE MYÖS: