HJK:n luotsi: ”Emme ole mitenkään karanneet”
HJK porskuttaa sarjakärjessä, kun kausi on yli puolivälin. Keskiviikkona edessä on odotettu kärkipeli FC Lahtea vastaan.
– Emme missään nimessä ole mitenkään karanneet. Lähtökohdat ovat tietysti hyvät. Sarja on puolivälissä ja meidän asemamme on hyvä, mutta paljon tarvitaan vielä hyviä pelejä ja voittoja, jotta pystymme pitämään sijoituksemme sarjataulukossa, päävalmentaja Mika Lehkosuo puntaroi asetelmia seuran verkkosivuilla.
– Lahti on panostanut tähän kauteen ja he vahvistuvat edelleen elokuussa Petri Pasasen liittyessä ryhmään, joten he ovat varmasti yksi kovimmista haastajistamme. Edellinen kohtaaminen päättyi Lahdessa HJK:n 1-3 -tappioon ja siksikin luulen että meidän pelaajillamme on aika suuri halu näyttää keskiviikkona kotiyleisön edessä, Lehkosuo lisää.
Lehkuosuo tuntee erinomaisesti tulevan vastustajan ja joukkueen valmentajan.
– ”Toke” (Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas) organisoi erittäin hyvin tiiviin joukkuepuolustamisen ja saa pelaajansa sitoutumaan siihen. He tekevät paljon töitä ja heitä vastaan on vaikeaa hyökätä. Erityisesti nyt vieraspelissä he tulevat panostamaan puolustamiseen ja nopeisiin vastahyökkäyksiin. Lahdella on laaja ja hyvä materiaali, taitoa riittää myös pelin rakentamiseen alhaalta ja hitaampaan hyökkäämiseen.
– ”Toke” tekee usein muutoksia pelijärjestelmään ja pelaajien roolitukseen vastustajan mukaan, jopa kesken ottelun. Ihan aina ei voi olla varma, mitä vastaan on tulossa. Siihen on tietysti tottunut, kun on hänen joukkueitaan vastaan pelannut vuosien ajan, Lehkosuo osaa kertoa.
Veikkausliigan pelit 2.7.
HJK – FC Lahti
FC Inter – TPS
KuPS – Jaro
SJK – IFK Mariehamn
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin