Hollannin luotsin ovela veto kannatti!

Hollanti ei onnistunut tekemään maalia 120 minuutin aikana. Lopulta ratkaisu jouduttiin hakemaan rangaistuspotkukisasta – ja sinne valmentaja Louis van Gaal oli varannut yllätyksen.
Hollanti haki ahnaasti ratkaisua MM-puolivälierässä Costa Ricaa vastaan. Maalivahti Keylor Navas ei tästä välittänyt. Vahti torjui ensiksi kaikki yritykset varsinaisella peliajalla ja oli jatkoajalla yhtä murskaavan hyvä. Tolppien väli oli kuin noiduttu. Ja niinpä 120 minuutin jälkeen taululla oli edelleen 0-0.
Robin van Persie, Arjen Robben, Wesley Sneijder ja jatkoajalle sisään vaihdettu Klaas-Jan Huntelaar hakivat kukin ottelussa kiivaasti ratkaisua. Tolppaa, ylärimaa ja huikeita läheltä piti -tilanteita. Navas venyi kaikkiin yrityksiin – ja jos venytys ei riittänyt, tolpat hoitivat loput.
Costa Rican puolustus on rautaa – siitä kertoo vain yksi päästetty pelitilannemaali MM-turnauksessa. Ja joukkue pelasi sentään alkulohkossa kolmen entisen MM-voittajan kanssa.
Van Gaalilta kova veto
Hollanti vaihtoi jatkoajan lopussa Jasper Cillessenin pois tolppien välistä ja laittoi tilalle Tim Krulin. Louis van Gaal voi kiittää itseään loistavasta valinnasta, sillä mies oli todella paikallaan rangaistuspotkukisassa torjuen kaksi Costa Rican vedoista.
Van Gaal oli selvästi säästellyt tuota vaihtoa jatkoajan loppuun. Kun vielä laukojat onnistuivat täydellisesti, jatkaa Hollanti välieriin.
Välierissä Hollanti kohtaa Argentiinan.
Rangaistuspotkut:
Costa Rica
1. Borges, maali.
2. Ruiz, epäonnistuminen.
3. Gonzalez, maali.
4. Bolanos, maali.
5. Umana, epäonnistuminen.
Hollanti
1. Van Persie, maali.
2. Robben, maali.
3. Sneijder, maali.
4. Kuyt, maali.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga