Kotiyleisön sylkykuppi Fred lopettaa maajoukkueessa – ”Luonnollista että buuataan”

Brasilian hyökkääjä Fred ilmoitti sunnuntaina, että hänen maajoukkueuransa on ohi. Ilmoitus ei tullut järin suurena yllätyksenä, sillä brasilialainen joutui kotiyleisön sylkykupiksi erittäin kehnon MM-turnauksen myötä.
Kamerunia vastaan tehdyn maalin lisäksi Fredin näyttävimmäksi suoritukseksi kisoissa taisi jäädä räikeä filmaus, joka toi Brasilialle ratkaisevan rangaistuspotkun Kroatiaa vastaan avausottelussa.
Aftonbladet siteeraa Estadao-lehteä, jonka mukaan Fred ei kuitenkaan suostu ottamaan Brasilian romahdusta yksin harteilleen, vaikka Saksa-välierässä hänen jokaista pallokosketustaan saatteli kotiyleisön julma vihellyskuoro.
– Pettymys on kaikille suuri. Kaikki epäonnistui, ja kaikki ovat syyllisiä tähän, pelaajat ja koko johtoporras. Ei syytä voi laittaa vain yhdelle tai kahdelle henkilölle Brasiliassa, Fred huomautti.
– Fanit eivät halunneet että näin kävisi, emmekä mekään. Brasiliassa on luonnollista, että silloin buuataan, se on osa peliä. Voin vain sanoa, että tapahtunut ei ole vain Fredin vika, Fred tuumiskeli.
Hän on pyytänyt myös seurajoukkueeltaan Fluminenselta tuntuvaa taukoa jalkapalloon. Seurajoukkueen pelit jatkuisivat jo viikon kuluttua.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan