Ykkösessä erittäin tärkeä ottelu – ”Kettumainen vastustaja”
Kuva: Juha Tamminen
AC Oulu ja JIPPO pelaavat perjantaina kovan koitoksen Ykkösessä. Sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla olevat joukkueet kaipaisivat molemmat pisteitä koitoksesta.
AC Oulu ja JIPPO ovat taulukossa sijoilla seitsemän ja kahdeksan. Joensuulaiset ovat pisteen karussa, joten oululaisilla olisi hyvä mahdollisuus nousta ryhmän ohi.
– Totta kai meidän täytyy alkaa voittamaan otteluita ja huomenna on siihen kotikentällä seuraava mahdollisuus. Mitään paniikkia tässä on kuitenkin turha lietsoa – sarja on vasta puolivälissä, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen muistuttaa seuran verkkosivuilla.
– Pelasimme Kotkassa niukasta tappiosta huolimatta hyvän ottelun ja laitoimme sarjakärjen todella ahtaalle. Se on osoitus meidän iskukyvystämme, mutta tuo sama taistelu ja ääretön asenne oman seuran puolesta täytyy jälleen kaivaa esille. Jokainen ottelu on uusi suoritus ja sitä täytyy edeltää uusi ja keskittynyt valmistautuminen.
Joukkueiden kauden edellinen kohtaaminen päättyi Joensuussa isäntien 2-1-voittoon.
– JIPPO on todella kettumainen vastustaja. He ovat tunnettuja juuri jätkämäisyydestä ja asenteesta. Siinä emme saa hävitä yhtään ja tämän jälkeen meidän täytyy osoittaa parempi taitotasomme ja viedä hyökkäykset maaliin saakka, Ojanen jatkaa.
AC Oulun kokoonpanosta on sivussa Aapo Heikkilä ja pelikieltoa kärsivä Titi Essomba.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin