HJK:n ja Rapid Wienin välisestä Eurooppa-liigan karsintaottelusta ei ole tapahtumia puuttunut. Vartin jälkeen ottelussa on nähty jo kolme osumaa. Isäntien Louis Schaub on näyttänyt heti matsin alussa, minkä takia nuorukaisesta puhutaan. 19-vuotias taituri iski heti pelin alkuun kaksi osumaa – ja pisti kotijoukkueen kiinni jatkopaikkaan. Ensiksi 10. minuutilla Schaub pommitti vasemmalla jalalla rangaistuspilkun kohdalta. Kolme minuuttia myöhemmin rangaistusalueen rajalta lähtenyt tulinen laukaus löysi yläkulman. HJK:n maalivahti Toni Doblas oli molemmissa tilanteissa täysin voimaton. HJK on ollut ottelun alun täysin sillassa, mutta se onnistui kuitenkin maalinteossa. Kulmapotkussa Macoumba Kandji pääsi tuikkaamaan irtopallon sisään ja kaventamaan lukemiksi 1-2. Ottelussa on nähty siis peräti kolme osumaa ensimmäiseen 15 minuuttiin! Näin tällä 2-1-tuloksella ottelu etenisi jatkoajalle.

LUE MYÖS: