SJK:ssa pelaa ainakin kaksi pelaajaa, joille sunnuntain HJK-ottelu on erityinen – kohtaavathan he silloin entisen seuransa.

SJK kohtaa HJK:n kotonaan Veikkausliigan kärkikamppailussa.

– Tosi kiva lähteä pelaamaan Klubia vastaan. Se on kuitenkin Suomen isoin seura. Siellä on tullut itsekin monta vuotta pelattua sekä koettua paljon, joten siinäkin mielessä kiva päästä pelaamaan heitä vastaan, kertoo HJK:ta vielä kaudella 2013 edustanut Akseli Pelvas seuratiedotteessa.

– Kyllähän siitä tulee spesiaali ottelu, ei sitä käy kiistäminen. Ensinnäkin se on minulle ensimmäinen peli uuden kotiyleisön edessä ja samalla ensimmäinen ottelu HJK:ta vastaaan. Onhan se kiva päästä haaastamaan vanhoja pelikavereita. Se on myös tärkeä peli sarjan kannalta ja uskon että yleisöä tulee paljon, SJK paitaan viime viikolla siirtynyt ex-HJK Juho Mäkelä sanoi SJK-TV:n haastattelussa.

Ulkomailla useamman vuoden pelannut Mäkelä kävi HJK:ssa vielä kaudella 2012 ja on tuttu pelikaveri Pelvaksellekin HJK uralta.

– Mäksän kanssa ollaan useita vuosia pelattu yhdessä ja kärkiparinakin, joten kyllähän siinä varmaan löytää niitä juoksulinjoja hänen kanssa helposti, arvioi Pelvas.

HJK paidassa puolestaan pelaa mies, jolle paluu Seinäjoen Keskuskentälle on myös varsin tunteikas.

– Seinäjoella pelaaminen on epäilemättä itselleni yksi kauden kohokohdista. Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut, että pelaisin vielä Veikkausliigaa Keskarilla ja vielä kärkikamppailussa! Hieno tapahtuma on tiedossa, sanoo HJK:n ja Suomen maajoukkueen puolustaja Veli Lampi, joka on syntynyt ja aloittanut hienon peliuransa Seinäjoella.

– SJK:n joukkueessa ei mulle kovin montaa tuttua ole, katsomossa sitäkin enemmän. Lehtisen Toni on kuitenkin mukana. Siinä on kaveri kenen kanssa aloin pelaamaan jalkapalloa noin 25 vuotta sitten, ja joka on edelleen ystävä myös kentän ulkopuolella, Lampi jatkaa.

Koko kattava otteluennakko SJK:n nettisivuilta (linkki).