Englannin maajoukkueluotsilla pinna kireällä – ”Naurettavaa”
Kuva: Getty Images
Englannin maajoukkueluotsi Roy Hodgson saa paljon painetta niskaansa nykyisessä tehtävässään. Se myös kuuluu hänen kommenteissaan.
Suomen maajoukkueperäsimestä tuttu Hodgson sai kritikkiä Norjaa vastaan pelatun harjoitusottelun jälkeen, vaikka pelistä tulikin 1-0-voitto. Ottelun yleisömäärä jäi yllättävän pieneksi, eikä Englanti saanut matsissa kuin kaksi laukausta maalia kohti.
Keskusteluissa on nostettu esiin, että Hodgsonin kehonkieli paljastaisi miehen tuntevan kovat paineet niskassaan.
– Tämä on naurettavaa. Luoja soikoon. Minkälaisessa maailmassa oikein elämme? Hodgson päivitteli asiaa Sky Sportsin mukaan.
– En riidellyt kenenkään kanssa Norja-pelin jälkeen. Toin vain mielipiteeni esiin. Teinkö sen voimakkaasti – kyllä, hyväksyn tämän. Tuon joskus viestini voimakkaasti esiin, jopa aggressiivisesti joskus, Hodgson selvitteli ja sanoi, ettei suuttumukseen ketään kohtaan ollut silti syytä.
Hodgson saa varmasti tuntea brittimedian kuumotuksen porottavan niskaansa myös jatkossa. Onhan viime kesältä alla MM-pettymys, kun Englanti jäi alkulohkoonsa. Silti Hodgson haluaisi unohtaa jo nämä koitokset ja keskittyä tuleviin karsintoihin.
– Tämä on karsintojen ensimmäinen matsi. Emme valmistaudu MM-kisojen finaaliin, Hodgson toi tasapainoa keskusteluun.
– Haluamme hyvän startin. Haluamme pelata hyvin. Haluamme voittaa, mutta jos voitamme 3-0, se ei tarkoita sitä, että voitamme EM-kisat vuonna 2016, luotsi hymähti.
Englanti avaa EM-karsinnat maanantaina vieraspelissä Sveitsiä vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”