HJK vahvisti lainasopimuksen – ”Ensimmäinen sopimukseni Eurooppaan”
Kuva: Getty Images
HJK vahvistaa verkkosivuillaan vahvistaneensa joukkojaan Joevin Jonesilla. Uutisoimme asiasta jo ensi kertaa eilen sivustollamme.
HJK:n verkkosivujen mukaan Trinidad ja Tobagon maajoukkueeseen kuuluva Jones, 23, on nopea ja vahva pelaajaa, joka kykenee työskentelemään monipuolisesti erilaisissa rooleissa puolustuksen laidalla, keskikentällä ja hyökkäyksessä.
Jones saapuu Helsinkiin kotimaansa W Connection FC:stä. HJK:lla on vuoden päätteeksi optio lainan jatkamisesta vuoden 2015 elokuuhun. Sopimukseen sisältyy myös osto-optio.
– Olen innoissani ja odotan jo uusien joukkuekavereideni tapaamista. Tämä on ensimmäinen sopimukseni Eurooppaan ja haluan todella onnistua. On kunnia päästä edustamaan Suomen menestyneintä seuraa ja esiintymään intohimoisille kannattajille. Annan pelaamiseni puhua puolestaan, toivottavasti pystyn tuomaan uuden ulottuvuuden joukkueen pelaamiseen, kertoo Jones seuran verkkosivuilla.
Jones on pelannut koko uransa kasvattajaseurassaan W Connectionissa. Maajoukkuedebyyttinsä Jones teki vuotta myöhemmin ja on esiintynyt maajoukkuepaidassa yhteensä 35 ottelussa, viimeksi kesällä otteluissa Argentiinaa ja Irania vastaan.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”