HJK:lle tappio Eurooppa-liigan avauksessa – vaihtomies ratkaisi
Kuva: Juha Tamminen
HJK joutui taipumaan Eurooppa-liigan avauspelissään FC Kööpenhaminalle. Kotijoukkueen sankariksi nousi vaihdosta sisään tullut Nicolai Jörgensen.
HJK oli ensimmäisellä jaksolla vielä hyvin pelissä mukana ja tauolle lähdettiin 0-0-tilanteessa. Ensimmäisellä jaksolla Aristide Bance ja Teemu Tainio pääsivät kokeilemaan vierailijoilta maalintekoa.
Bancen yritys pysähtyi maalivahtiin rangaistusalueella, Tainion kuti paristakympistä puolestaan meni aavistuksen ohi maalin.
Toinen jakso kotijoukkueen hallintaa
Toisella 45-minuuttisella HJK:lta vaikutti hiukan loppuvan energia, ja puolustuksen linja valui todella alas. Pian virheet seurasivat toinen toistaan. Ensin Markus Heikkinen joutui kaatamaan pilkun arvoisesti. Toisaalta tilanne oli varsin kiistanalainen, moni olisi voinut myös yksitoistametrisen jättää viheltämättä. Maalivahti Toni Doblas oli kuitenkin mies paikallaan pysäyttäen Andreas Corneliusin voimattoman sutaisun. Reilu viisi minuuttia myöhemmin Valtteri Moren veti purkupallosta ohi, eikä tällä kertaa onnetar suosinut HJK:ta. Nicolai Jörgensen laukoi pienestä kulmasta, ja veto näytti uppoavan ehkä vähän helposti verkkoon Doblasin käsien kautta.HJK ei onnistunut kirissään
Vartti ennen loppua HJK:lla oli loistomahdollisuus tulla tasoihin. Demba Savage pelattiin läpi, mutta gambialaispyssyn viimeistely-yritys oli yksinkertaisesti kehno. Heppoinen veto lirui osoitteettomana ohi. Kun HJK ei tehnyt paikastaan, Jörgensen näytti mallia viimeistelystä. Keskitys kulmasta, Jörgensen oli jäänyt merkitsemättä ja taululle 2-0. Jos Doblasilla oli mahdollisuus pelastukseen ensimmäisessä osumassa, oli hän nyt täysin voimaton. HJK:n hyökkäyspeli hiukan piristyi loppua kohden tappiotilanteessa, mutta vaaralliset maalintekopaikat jäivät vähiin. Lohkon toisessa ottelussa Club Brügge ja Torino tasasivat pisteet maalittomalla tasapelillä. HJK kohtaa seuraavaksi 2. lokakuuta kotonaan Brüggen.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn