Ainakin tässä asiassa Lionel Messi voisi ottaa oppia Jari Litmaselta!
Kuva: Getty Images
Lionel Messi on epäonnistunut kolmessa viimeisestä neljästä pilkustaan. Kaikkiaan epäonnistumisia uralla on jo 13. Vertailun vuoksi Jari Litmanen ei juuri yksitoistametrisiä tuhlannut.
Espanjalainen AS-lehti listasi viime aikojen epäonnistumisten kunniaksi kaikki argentiinalaisen missit rangaistuspotkuista. Messi epäonnistui viimeksi perjantaina ystävyysottelussa Brasiliaa vastaan. Näin tuosta epäonnistumisesta tuli numero 13 Barca-tähden uralla.
11 kertaa pallo on kammonnut maalia seurajoukkueessa ja kaksi kertaa Messi on joutunut pettymään maajoukkueessa.
Messin kuuluisin epäonnistuminen pilkulta lienee vuodelta 2012. Tuolloin Messi ei onnistunut upottamaan palloa sisään Mestarien liigan välierässä Chelseaa vastaan.
Vertailun vuoksi futaajalegenda Jari Litmanen ei epäonnistunut urallaan tiettävästi kuin kaksi kertaa yksitoistametrisellä. Messi on kaikilla mittareilla huippupelaaja, mutta ehkä tässä voisi olla vielä taito, joka kaipaisi hiukan hiomista. Ehkäpä argentiinalaisen kannattaisi siis soittaa suomalaiselle ja kysellä vähän vinkkejä.
Tässä AS-lehden listaamat Messin epäonnistumiset pilkulta.
Brasil 2-0 Argentina (11-10-2014)
Levante 0-5 Barcelona (27-09-2014)
Barcelona 3-1 Betis (05-04-2014)
Barcelona 0-0 Atlético (28-08-2013)
Alemania 1-3 Argentina (15-08-2012)
Barcelona 2-2 Chelsea (25-04-2012)
Valencia 1-5 Barcelona (01-02-2012)
Barcelona 0-0 Sevilla (22-10-2011)
Betis 3-1 Barcelona (19-01-2011)
Barcelona 5-1 Panathinaikos (14-09-2010)
Barcelona 2-0 Recreativo (11-04-2009)
Barcelona 1-0 Benidorm (12-11-2008)
Barcelona 1-0 Villarreal (31-01-2008)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne