Joukkuekaveri Arsenalista vertaa nykytähteä Thierry Henryyn: ”Aivan samalla tasolla jo”
Kuva: Getty Images
Arsenalin otteet jatkuivat vaisuina viikonloppuna, mutta kuitenkin voitokkaana. Vieraspeli Sunderlandissa kääntyi Tykkimiehille kaksi kertaa pallon vastustajan jaloista ryöstäneen ja kaksi maalia tehneen Alexis Sanchezin ansiosta.
Joukkuekaveri Mathieu Flamini on verrannut chileläistaituria jo seuran historian tehomiehiin, mm. Thierry Henryyn, joka pitää seuran maaliennätystä nimissään.
– Sanchez on tuulahdus tuoretta ilmaa. Hän antaa niin paljon joukkueelle, enkä puhu vain hyökkäysasioista. En tiennyt entuudestaan, kuinka aktiivinen hän on pallottomana. Ei vain tekemällä tilaa muille, vaan hän auttaa myös puolustuksellisesti, Flamini kommentoi The Expressille.
Flaminia pyydettiin vertaamaan miestä Henryyn sekä aiemmin tykkimiehille yhtenä kautena yli 30 maalia tehneeseen Robin Van Persieen.
– Hän on huippupelaaja ja jättänyt jo merkkinsä. Mitä olen häntä nyt nähnyt, on hän aivan tasolla (Henryn ja RVP:n) kanssa. Hän osoittaa sen jokaisessa ottelussa maaleillaan ja työmoraalillaan.
– Hänen kova työntekonsa on meille kaikille muille esimerkkinä, mitä meidän on seurattava.
Arsenal on Valioliigassa viidentenä, kuitenkin jo yhdeksän pistettä kärkijoukkue Chelseasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa