Kommentti: Huuhkaja-fanit tarvitsevat happilaitetta
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien EM-unelma sai kovan iskun vatsaan tiistai-iltana. Matsin jälkeen monen fanin oli vaikea hengittää, uloshengitys oli pitkä ja vinkuva. Olympiastadionilla oli kuristumisen tunne.
Ja nuo tunteet ovat suomalaiselle futisfanille tuttuja. Menestys on ollut sinivalkoiselle fanille jo monet vuodet aika lailla sitä, kun mitään negatiivista ei tapahdu. Kun voi mennä kotiin huonon tuloksen jälkeen ja sanoa, että oli sentään ”positiivinen” peliesitys.
Ennen karsintoja näistä kolmesta pelistä oli budjetoitu seitsemän pistettä. Kun kasassa on kolme vähemmän kuin pitäisi, on turha etsiä positiivisia asioita. Olennaisempaa on etsiä keinoja, miten budjetista karanneet pisteet otettaisiin myöhemmin takaisin.
Tuo kolmen pisteen velka tulee kasvamaan korkoa karsintojen edetessä.
Mitä pistemenetykset tarkoittavat?
Yhteenvetona voisi sanoa, että Huuhkajat tavoittelee arvokisapaikkaa vaikeimman kautta. Heikot kotitulokset pakottavat Huuhkajat venymään vieraskentällä. Huuhkajat kohtasi kotonaan Kreikan ja Romanian parhaaseen mahdolliseen aikaan. Vieraskentällä asetelma voi olla päinvastainen. Ja näissä tulevissa peleissä Suomi tulee olemaan altavastaaja, jopa selkeä sellainen. Siksi lauantain ja tiistain mahdollisuudet olisi pitänyt ehdottomasti hyödyntää. Jotta Suomi voi taistella jatkopaikasta, se todennäköisesti vaatii Unkarin ja Pohjois-Irlannin kepittämistä vieraissa. Kotipeleistä puhumattakaan. Ikävä kyllä suora arvokisapaikka eli kahden joukkoon pääsy on näiden tulosten jälkeen enemmänkin haave kuin realistinen lopputulema.Mitä pitäisi tehdä?
Jotkut kärkkäimmät ovat saattaneet vaatia jo Mixu Paatelaisen erottamista. Täytyy silti muistaa, että sitä kuuluisaa isoa kuvaa katseltaessa Paatelainen on tehnyt hyvää työtä. Materiaaliinsa nähden Paatelainen on tehnyt tason mukaista tulosta jo useamman vuoden. On oikeastaan ihan turha edes puhua Paatelaisen erottamisesta tässä kohtaa ennen kuin mahdollinen seuraaja tuodaan pöytään. Onko mitään potentiaalista nimeä näköpiirissä? Siis tasonsa todistanutta huippuvalmentajaa, jonka valitsemiseen löytyy järkiperustelut. Ja toisaalta, mitä järkeä on ollut antaa Paatelaiselle aikaa, jos nyt h-hetkellä vedetään matto alta. Paatelaisen kunniaksi on sanottava se, että rationaalisuus on ohjannut pääosin miehen päätöksiä. Joulukuusi on valittu peittämään ryhmän heikkouksia, avainpelaajia on pyritty hyödyntämään 100-prosenttisesti ja Paatelainen tekee kaikkensa pitääkseen työrauhan joukkueen sisällä hyvänä. Paatelainen täyttää hyvän valmentajan kriteerit, vaikka ei häntä myöskään minään taktisena velhona voi pitää. Silti muistetaan nyt, että hyvä valmentaja kannattaa korvata ainoastaan erinomaisella. Muutos itsessään ei ole oikotie onneen, pitkäjänteisyys sen sijaan saattaa jopa olla. Odotellessa Huuhkaja-fani voi ostaa kotiin sen happilaitteen. Ilman sitä ei välttämättä selviä karsintoja loppuun asti. Jaakko Käyhkö, HelsinkiTwitter: @JaakkoKayhko — Kaikki Huuhkaja-uutiset, lohkon tilanteen ja otteluohjelman löydät Huuhkajat-erikoissivultamme.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva