Markkasen Mestarien liiga –ennakko: Kuolemanlohko tiukentuu
Kuva: Getty Images
Mestarien liigan alkulohkojen kolmannen kierroksen ehdoton kohokohta on AS Roman ja Bayern Münchenin kohtaaminen Roomassa. Vierailijat ovat E-lohkon kärjessä puhtaalla pelillä, ja Roma jahtaa sen päänahkaa kahden pisteen päästä. Samassa lohkossa Manchester City on pakkovoiton edessä Moskovassa.
Totti yhä Roman tärkein mies
Sekä Roma että Bayern ovat olleet kotimaidensa liigoissa hurjassa vireessä. Roma murjoi kotonaan lauantaina nurin Chievon maalein 3-0. Ottelua dominoinut Roma teki kaikki maalinsa 33 minuutin sisään. Tuon ottelun kapellimestari oli jälleen kerran Francesco Totti, joka paitsi teki Roman kolmannen maalin rangaistuspotkusta, järjesti Adem Ljajicin tekemän 2-0 –osuman. Totti pelasi ottelussa tunnin, eli voiton varmistuttua häntä alettiin säästellä. – Meillä ei ole ottelussa mitään hävittävää, vaan vain voitettavaa. Tämä saattaa olla avainasemassa, kun lähestymme ottelua. Emme halua olla katsojia, mikä saattaa tapahtua, kun pelataan yhtä maailman parasta joukkuetta vastaan, sanoi Roman päävalmentaja Rudi Garcia. Roman Juan Iturben voi odottaa pelaavan, mutta Seydou Keita on pohjevamman takia sivussa. Bayernilla on allaan vielä hurjempi voitto, sillä se hurjasteli Bundesliigassa Werder Bremenin yli peräti maalein 6-0. – Se oli täydellinen valmistautuminen Roman kohtaamiseen. Voittaminen Stadio Olimpicolla on vaikea, ja puolustuksemme on oltava todella vahva, sanoi jo 748 minuuttia putkeen maalinsa puhtaana pitänyt Bayern-torjuja Manuel Neuer. David Alaba ja Franck Ribery ovat Münchenin vahvuudessa.Cityn lähes pakko voittaa
Lohkon toisessa kamppailussa Manchester Cityn on pakko voittaa vieraissa Roman Eremenkon Moskovan CSKA. Hallitseva Valioliigan mestari on saalistanut kahdessa ensimmäisessä pelissään vasta yhden pisteen, kun se on hävinnyt Bayernille ja pelannut Roman kanssa tasan. Kahdessa edellisessä Valioliiga-ottelussaan se on voittanut järjestyksessä Aston Villan vieraissa 2-0, ja Tottenhamin kotonaan 4-1. – Romaa vastaan emme pelanneet hyvin, mutta toivottavasti nyt alamme pelata Mestarien liigassa samalla tavoin kuin kahdessa viime pelissämme Valioliigassa. Jos haluaa voittaa jotain, on tiedettävä, kuinka pelata. Kun tämä tiedetään, on sitten saatava aikaan paras mahdollinen esitys filosofoi City-manageri Manuel Pellegrini viikonloppuna. Cityltä on pois vahvuudesta vain Frank Lampard. Tulikuumimmassa kunnossa City-pelaajista on neljä maalia Tottenhamia vastaan pommittanut Sergio Agüero. Ottelu pelataan jälleen tyhjän katsomon edessä. CSKA voitti edellisessä Venäjän liigan ottelussaan Krasnodarin 6-0, ja Eremenko teki jälleen maalin.Jättiläisiä odottaa kova viikonloppu
G-lohkoa neljällä pisteellä johtava Chelsea kohtaa slovenialaisen Mariborin ilman kolmea todella tärkeää pelaajaa. Hyökkääjä Diego Costa potee takareittä, eivätkä Andre Schürrle ja Ramires ole illalla pelikunnossa hekään. Chelsea on silti ottelussa selvä ennakkosuosikki, eikä mediapelin taitava taitaja manageri Jose Mourinho aio lepuuttaa avainpelaajiaan viikonlopun ManU-kohtaamista silmällä pitäen. – Maribor on pelannut kahdeksan ottelua Mestarien liigassa (ja karsinnoissa, toim. huom.), eikä ole hävinnyt kertaakaan. Kun otan heistä selvää, tajuan, mikseivät, sanaili Mourinho ottelun alla. Myös Barcelonalla on heti Mestarien liiga –pelin jälkeen kova koitos, kun tänä iltana kohdattavan Ajaxin jälkeen odottaa kauden ensimmäinen El Clasico Real Madridia vastaan. Katalaaneilla ei olekaan pistemenetyksiin juuri varaa, sillä viime kierroksella Barcelona hävisi PSG:lle, ja Ajax onkin siitä vain pisteen päässä. – Kolmas ottelu on voiton ja tappion jälkeen avainasemassa jatkoonpääsyn kannalta. Ajattelemme vain ottelua Ajaxia vastaan, sanoi päävalmentaja Luis Enrique. Barcelona voitti viikonloppuna kotonaan Eibarin 3-0. Maaleista vastasivat Xavi, Neymar ja Leo Messi. Ajax kompuroi Twenten kanssa vierastasapelin 1-1. Niklas Moisander on pelikunnossa. Panu Markkanen Twitter @PanuMarkkanenLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”