MM-kisoista pois jätetty jenkkitähti: ”Minun olisi pitänyt olla siellä”
Yhdysvaltaistähti Landon Donovan uskoo edelleen, että hänen olisi pitänyt kuulua kesän MM-kisajoukkueeseen.
32-vuotias konkari jätettiin tylysti ryhmän ulkopuolelle. Jürgen Klinsmannin valmentama ryhmä eteni kisoissa alkulohkosta jatkoon ja putosi jatkopeleissä Belgialle jatkoajalla.
Donovanin jättäminen kisoista pois oli kova temppu. Onhan pelimies ollut mukana kisoissa vuosien 2002 ja 2010 välillä. Lisäksi Donovan on ollut maajoukkueensa ykköstykki.
– En vieläkään ole samaa mieltä ja edelleen ajattelen, että minun olisi pitänyt olla siellä, Donovan sanoi FourFourTwo:n mukaan.
Los Angeles Galaxyn pelimies sai lopulta jättää hyvästit maajoukkueelle perjantaina ottelussa Ecuadoria vastaan. Matsi päättyi 1-1, ja Donovan oli lähellä jopa tehdä maalin.
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”