AC Oulu kiinnitti monipuolisen pelaajan – ”Oman kylän poika”
Kuva: Juha Tamminen
AC Oulua kaudesta 2011 edustanut Tuure Siira on tehnyt joukkueen kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.
20-vuotias Tuure on Tervarit-junioreiden kasvatti. Parhaimmillaan pelaaja on keskikentän pohjalla.
– Tuure on mennyt tasaisesti eteenpäin urallaan ja viime kausi oli tasaisen varmaa ja hyvää suorittamista. Hänellä on tinkimätön asenne ja voittajaluonne. Olen valmentanut häntä jo vanupuikon kokoisesta lähtien ja eniten hän on kehittynyt siinä, mitä on olla urheilija. Jos ja kun hän itse haluaa, on meillä kyseessä ensi kaudella yksi sarjan parhaista pelaajista tontillaan, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo seuran verkkosivuilla.
Seurajohdossa ollaan laajalti tyytyväisiä jatkoon.
– Tuure on oman kylän poika, jonka pelaamisesta yleisö pitää. Hän on siis viimeisen päälle meidän profiilin näköinen pelaaja. Hän on ollut seurassa jo pitkään ja mennyt koko ajan eteenpäin. Hänen uransa on hyvä esimerkki siitä, että asiat eivät tapahdu hetkessä, vaan pitää jaksaa mennä askel kerrallaan. Seuraava askel on johdattaa meidät Veikkausliigaan, AC Oulun manageri Timo Kalermo päättää.
AC Oululla on kasassa nyt kymmenen sopimuspelaajaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin