Varmistus yllätyssiirtoon: TPS:n ykkösmaalivahti vaihtaa Interiin
Kuva: Juha Tamminen
TPS:n ykkösmaalivahti Jukka Lehtovaara jatkaa uraansa FC Interissä. Pesti Interin kanssa on kaksivuotinen.
Interin ei tarvinnut maksaa Lehtovaarasta siirtokorvausta, sillä maalivahti oli jo aiemmin purkanut yhteisymmärryksessä sopimuksensa TPS:n kanssa.
– Oman kunnianhimon kannalta jatkaminen Ykkösessä ei tuntunut oikealta ratkaisulta. Se ei myöskään olisi ollut TPS:lle taloudellisesti järkevää, Lehtovaara selvittää Interin tiedotteessa.
– Totta kai siirto ulkomaille kiinnostaa edelleen. Suomalaisista vaihtoehdoista uskon kuitenkin, että Inter tulee olemaan urheilullisesti vahvin. Tässä iässä en halua pelata Veikkausliigaa vain osallistumisen takia, vaan haluan myös menestyä, maalivahti perustelee uutta seuravalintaansa.
Siirto herättää varmasti mielipiteitä joen molemmin puolin.
– Pelasin monta vuotta Tepsissä ja ymmärrän jos ihmisillä on ristiriitaisia tuntemuksia siirrosta. Asenteisiin voin kuitenkin vaikuttaa vain otteillani kentällä. Kahden vuoden diilillä tahdon osoittaa, että haluan olla mukana nostamassa Interiä takaisin Veikkausliigan kärkipäähän, Lehtovaara toteaa.
Interin toisena maalivahtina jatkaa Magnus Bahne.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon