Mixu tyytyväinen talvileiriin – ”Iso osa ei ollut vielä täydessä iskussa”

Suomi kaatoi Ruotsin maanantaina ja pelasi maalittoman tasapelin Jemenin kanssa torstaina. Jälkimmäisessä ottelussa Paatelainen teki paljon vaihtoja ja antoi pelaajille näyttöpaikkoja.
– Ottelu oli sellainen haaste mitä odotettiinkin ja tällaiset mielenkiintoiset haasteet ovat aina tervetulleita. Meillä iso osa pelaajista ei ollut vielä täydessä iskussa, sillä harjoituksia on takana lomien jälkeen vasta muutamat. Jemen taas oli täydessä iskussa ja näytti vaarallisuutensa ja taitonsa. Olen tyytyväinen pelaajien taisteluilmeeseen ja yritykseen, Paatelainen toteaa Palloliiton sivuilla.
Maajoukkueluotsi pääsi tällä reissulla katsastamaan tuttujen pelaajien nykyvirettä ja uusien pelaajien potentiaalia.
– Kaiken kaikkiaan jäi hyvä kuva, sekä harjoitusten että pelien perusteella. Asenne oli joka pelaajalla kohdallaan. Jokainen yritti tehdä sitä mitä meidän pelitapaan kuuluu.
– Ne ketkä ovat olleet enemmän mukana, tekevät sen helpommin sillä oppi on iskostunut pääkoppiin. Halusimme nähdä muitakin pelaajia ketkä eivät ole olleet paljoa tai ollenkaan mukana. Tehtiin paljon vaihtoja ja saimme leirin aikana vastauksia hakemiimme kysymyksiin.
– Tiettyjen pelaajien kohdalla asiat vahvistuivat ja uusien pelaajien potentiaalista saatiin hyvä nykykuva. Kaiken kaikkiaan olen iloinen mitä sekä peleissä että harjoituksissa näin.
Matka oli tuloksellisesti hyvä. Eritoten avausottelun tulos lämmitti Paatelaisen mieltä.
– Kaiken kaikkiaan antoisa reissu, jonka Ruotsi-voitto kruunasi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä