Niki Mäenpää: ”Manuel Neuer vei pelin uudelle levelille”
Kuva: Getty Images
Huuhkajien ja VVV Venlon maalivahti Niki Mäenpää liputtaa kollegansa Manuel Neuerin puolesta maanantain Ballon d’Orin, Kultaisen pallon, saajaksi vuoden parhaaksi jalkapalloilijaksi. Mäenpään mielestä Neuerin MM-lopputurnauksessa esittämä pelitapa toi paljon uutta maalivahtipeliin.
– Manuel Neuer vei pelin uudelle levelille. Tämän jälkeen on selvää, että huippumaalivahtien odotetaan ja vaaditaan liikkuvan laajalla säteellä. Neuer oli MM-lopputurnauksessa ja koko kauden loistava, pelipaikkansa paras maailmassa, Niki Mäenpää sanoo SuomiFutis-sivustolle.
– Hän oli Saksan maailmanmestarijoukkueen merkittävin yksilö. Joukkue oli kokonaisuudessaan loistava, mutta Neuer otti ne pari ratkaisevaa torjuntaa ratkaisevissa paikoissa.
Mäenpään mielestä palkinto ei kuitenkaan voi mennä ihan väärään osoitteeseen. Kärkikolmikkoon päässeet pelaajat ovat Mäenpään mukaan kaikki palkinnon arvoisia.
– Kuka vaan heistä omalla tavallaan ja perustellusti ansaitsisi palkinnon. Pelipaikan lisäksi liputan Neueria siksikin, että välillä voi palkinnon saajat vähän vaihtua. Nyt siihen olisi perusteltu mahdollisuus.
Yhden pelaajan Mäenpää haluaisi vielä nähdä Kultainen pallo käsissään.
– Toivon, että vielä jonain päivänä Zlatan voittaa palkinnon. Hänkin olisi sen ansainnut, Mäenpää kehuu.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin