Petteri Forsell jäämässä Ahvenanmaalle – ”Mikään ei tietysti ole vielä varmaa”
Kuva: Juha Tamminen
Petteri Forsell palasi IFK Mariehamnin paitaan A-maajoukkueleiriltä Abu Dhabista lauantaiksi, kun saarelaiset pelasivat Liigacupin vierasottelun Helsingissä.
Petteri Forsell esiintyi Mixu Paatelaisen suojattien riveissä edukseen Ruotsia ja Jemeniä vastaan viime viikolla.
– Petteri oli itse tyytyväinen matkaan ja me jotka katsoimme pelejä, olimme myös tyytyväisiä, IFK-luotsi Pekka Lyyski kommentoi SuomiFutis-sivustolle.
Forsell aloitti Talin hallissa pelatun Liigacupin ottelun HIFK:ta vastaan vaihtopenkiltä. Tositoimiin hän pääsi reilun tunnin kohdalla ja oli alati vaarallinen hyökkäyssuuntaan. Kamppailu päättyi 1-1. Forsell saattaa vielä jättää Veikkausliigan tammikuun siirtoikkunassa, mutta Lyyski ei näe tätä kovin todennäköisenä.
– Mikään ei tietysti ole vielä varmaa. Tällä hetkellä näyttää siltä ja aikahan vähenee koko ajan. Katsotaan nyt miten loppukuu menee. Valmentajana tietysti toivon, että hän jäisi.
Lyyski on seurannut mielenkiinnolla myös alle 21-vuotiaiden maajoukkueen edesottamuksia Pietarin kansainvälisessä turnauksessa, jossa maalilla on nähty IFK:n Otso Virtanen. Pikkuhuuhkajat kohtaa sunnuntaina Etelä-Afrikan turnauksen loppuottelussa.
– Kaksi poikaa IFK:lta maajoukkueessa on meille aina pieni sulka hattuun. Mielestäni Otsokin on ollut hyvä, Lyyski kehui.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta

- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin