Valmentaja ei usko Gareth Bale -huhuihin – ”Juttelemme joka päivä”
Kuva: Getty Images
Real Madridin apuvalmentaja Paul Clementin mukaan Gareth Bale ei ole lähdössä valkopaidoista mihinkään.
Bale, joka siirtyi kesällä 2013 jättisummalla valkopaitoihin, on useasti yhdistetty huhuissa takaisin Valioliigaan. Vahvasti huhuissa on ollut esimerkiksi Manchester United.
Clementin mukaan huhuissa ei ole perää, sillä Bale nähdään tärkeänä osana valkopaitojen pidemmän aikavälin suunnitelmia.
– En ole varma, mistä spekulaatiot tulevat. Minulla on erittäin hyvät välit Garethin kanssa täällä. Juttelemme joka päivä, Clement valottaa London Evening Standard -lehdelle.
Bale on myös itse vakuutellut tyytyväisyyttään Madridissa.
– Hän vaikuttaa minusta hyvin sopeutuneelta tänne. Missään keskustelussa hän ei ole ikinä sanonut, että ”Olen onneton ja ajattelen paluuta takaisin” – ei ollenkaan.
– Hän on allekirjoittanut pitkän sopimuksen tähän seuraan. Tiedän, että seura näkee hänet ja jotkut muut nuoret pelaajat tulevaisuudessa ajamassa tätä seuraa eteenpäin seuraavat neljä tai viisi vuotta, Clement vakuuttelee.
Carlo Ancelottin apuri tyrmäsi myös Cristiano Ronaldoa ja Raphael Varanea koskevat siirtohuhut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille